DICE ja Electronc Arts ovat tarjonneet ensimmäisen tarkemman silmäyksen Battlefield 1:n tarinapuoleen.
Battlefield 1:ssä pelaamaan päästään usealla eri päähenkilöillä, joiden kunkin seikkailut on eroltu pelissä omaksi ”sotatarinakseen”. DICE on halunnut kovasti myös korostaa, että Battlefield 1:n tarina keskittyy nimenomaan näiden henkilöiden omiin henkilökohtaisiin sotakokemuksiin ja konflikteihin sen sijaan, että peli päätyisi vain uudelleenkertomaan historiallisia tapahtumia.
Historiallisesti merkittäviä hahmoja Battlefield 1:n tarinassa kuitenkin tavataan. Esimerkiksi pelin Arabiaan sijoittuvassa osassa pelaajat toimivat itse T.E. Lawrencen oikeana kätenä.
Valinnanvapauden pitäisi olla myös tärkeä osa kampanjaa. DICE on kuvaillut pelaajien pystyvän tietyissä tilanteissa valitsemaan esimerkiksi hiljaisten ja äänekkäiden lähestymistapojen välillä. Pelin ympäristöjen on myös määrä tarjota paljon erilaisia taktisia keinoja kääntää esimerkiksi vihollisen omaa kalustoa näitä itseään vastaan.
Ohessa Battlefield 1:n tarinaa esittelevä tuore traileri. Peli julkaistaan Playtation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle 21. lokakuuta.

Lähde: Battlefield (kotisivu)