Keväällä ensi-iltaan saapuva uusi Mortal Kombat -elokuva on näyttäytynyt ensimmäisten virallisten kuvien muodossa.
Ensiotokset esittelevät ennen kaikkia uudet tulkinnat monista klassikkohahmoista, kuten Sub-Zerosta, Liu Kangista, Kung Laosta, Kanosta ja Sonya Bladesta. Kokonaan uusi keskeinen hahmo Cole Young on hänkin päässyt mukaan kuvamaistiaisiin.
Kuvat tulivat ensimmäisenä julki Entertainment Weekly -julkaisun haastattelun myötä, jossa puhutaan myös jo muutamista juoniyksityiskohdista. Käsittelemissään asioissa elokuva ei esimerkiksi unohda Sub-Zeron ja Scorpionin pitkäaikasta kränää ja tietysti Colen voidaan hänenkin odottaa olevan muutakin kuin vain satunnainen MMA-taistelija.
Kokonaisuudessaan Entertainment Weeklyn haastattelun löytää tästä.
Ensimmäisten nähtäväksi Mortal Kombat -elokuva tuodaan ainakin Amerikassa 16. huhtikuuta, jolloin sen on määrä ilmestyä niin teattereihin kuin HBO Max -palveluun. Muita maita koskevat julkaisujärjestelyt odottavat vielä virallista varmistustaan.
Lähde: Mortal Kombat Movie (Twitter)