Kaikki on vinksin vonksin (tai ainakin heikun keikun)
Saber Interactive on parhaiten tunnettu Timeshift-toimintapelistä, jonka se teki vuonna 2007. Xbox 360 -konsolin alkutaipaleella julkaistu räiskintä leikitteli pelimekaniikassaan ajan käsitteellä, ja pelaaja kykeni hidastamaan ja pysäyttämään pelitapahtumia sekä kelaamaan niitä takaisinpäin. Pelin komea idea ei kuitenkaan kantanut ihan loppuun saakka, mutta lopputuloksena oli kuitenkin ihan kohtalainen toimintapeli.
Kuten Timeshiftissa, myös studion uusimmassa tuotoksessa Inversionissa on mielenkiintoinen alkuasetelma ja ennen kaikkea pelillinen jippo, joka kannattelee peliä harteillaan.
Kgrrääh kill!
Pelin alussa sen sankari, poliisimies (ylläri!) Davis Russel, on ajelemassa kotiinsa työparinsa Leo Delgadon kanssa. Kotona odottavat vaimo ja tytär, joista jälkimmäisellä on tietenkin synttäripäivä. Sanomattakin selvää, ettei homma ei mene ihan putkeen, ja kaksikko joutuu keskelle tulitaistelua. Erinäisten tapahtumien jälkeen miekkoset joutuvat vankileirille, jota pitävät salaperäiset lutadoret.
Lutadoret ovat niitä videopeleistä ah niin tuttuja lihaskimppuja, jotka tuntuvat olevan pahoja ihan vain pahuuden vuoksi. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että vaikka peli ottaakin itsensä kuolemanvakavasti, lutadoret puhuvat omituista englannin ja murahtelun sekamelskaa, joka kuulostaa kutakuinkin Boratilta aamutarpeillaan. Ei kovin älykästä, mutta harvoinpa esimerkiksi toimintaelokuvatkaan omaperäisyydellä keulivat.
Ei liene liiallista tarina paljastamista kertoa, että parivaljakko pakenee leiriltä. Apuna paossa ovat sinne tänne ripotellut aseet, joita ei niitäkään voi omaperäisyydestä syyttää. Mukana on perinteisiä haulikoita ja muita tuliaseita, joilla sitten räiskitään vihollisia suojasta toiseen edeten. Suojautuminen on kaiken perusta, sillä hyökkäilemällä päättömästi saa usein luoteja vartaloonsa sen verran paljon, että henki lähtee. Kunto kuitenkin mystisesti palautuu suojassa kyyhöttäessään.
Paon jälkeen tarina vasta alkaa, ja pelaaja lähtee jäljittämään hengissä olevaa tytärtään – vaimorukka on jo mennyttä kalua.
Ylös alas sivuille
Pelin suurin jippo on sen leikkiminen painovoimalla Gravlink-vekottimen avulla. Gravlink toimii käytännössä kahteen suuntaan: se joko romahduttaa asioita korkealta alas tai vaihtoehtoisesti nostaa asioita ilmaan. Erityisen kätevää tämä on silloin, kun vastassa on pahiksia. Kyvyn avulla heidät voi nostaa ilmaan ja paiskata alas kuolemaan. Myös vekottimen avulla nostettuja kiviä ja muuta irtaimistoa voi viskoa vihollisten päälle.
Gravlinkiä käytetään myös erinäisten pikkutehtävien suorittamiseen. Mikäli katolle ei meinaa päästä, kannattaa siirtää rauniokaupungista kuin ihmeen kaupalla löytyvä oikean kokoinen rautapalkki kiipeilypuuksi – jo onnistuu! Eteneminen on kuitenkin putkijuoksua, joten valitettavasti omaa mielikuvitusta ei laitetta operoidessaan pääse käyttämään.
Gravlinkiä voi käyttää siis myös taistelun tuoksinassa, mutta ainakin itse tyydyin vain tiputtelemaan vihollisia suojasta ampumalla. Pelaajan vierellä juoksee kuitenkin koko ajan apuri, joka käyttää Gravlinkiä ihailtavan aktiivisesti, ja on jotenkin sadistisen hauskaa räiskiä menemään ilmassa leijuvia rääpäleitä.
Noin pääsääntöisesti Gravlinkin käyttö on kuitenkin hauskaa puuhaa, ja kun perspektiivi vaihtuu välillä vaakatasosta pystyyn, on meno parhaimmillaan.
Inversion ei tunnu järin omaperäiseltä peliltä, mutta siinä on silti omat hetkensä. Painovoimavärkki on kiva keksintö, ja sillä leikittelee etenkin alussa ihan mielellään. Täysin loppuun saakka sen potentiaalia ei kuitenkaan tunnuta hyödynnettävän. Pelin viholliset vaikuttavat olevan niin peruskauraa toiminnallisten räiskintäpelien ystäville, että esimerkiksi Gears of War -veteraaneilla voi olla vaikeuksia päästä peliin sisään. Myös pelin raunioita ja luolastoja täynnä olevat peliympäristöt on nähty jo monta kertaa aiemmin.
Inversionin arvostelu löytyy heinäkuun Pelaaja-lehdestä.
