Elden Ring on jatkanut myyntimenestystään.
Viime vuoden ylistetyimpiin peleihin lukeutuneen Elden Ringin julkaisusta tuli helmikuussa kuluneeksi jo vuoden päivät. Julkaisija Bandai Namco kertoo FromSoftwaren toimintaroolipelin myyntien jatkuneen vahvana vielä vuoden iässä.
Yhtiön uusimman osavuosikatsauksen mukaan Elden Ringiä on myyty maailmanlaajuisesti jo 20,5 miljoonaa kappaletta. Bandai Namco uskoo kuitenkin ymmärrettävästi Elden Ringin myyntivauhdin hiljenevän kuluvan vuoden aikana, minkä vuoksi yhtiö laskee tämän vuoden tulostaan enemmän esimerkiksi Armored Core VI: Fires of Rubiconin sekä uuden Naruto-pelin varaan.
Bandai Namco ei viitannut katsauksessaan lainkaan Elden Ringin tulevaan laajennukseen. Shadow of the Erdtree, paljastettiin helmikuussa, mutta laajennuksesta ei ole sittemmin kuultu lainkaan yksityiskohtia, eikä sille ole annettu vielä julkaisupäivää.
Lähde: Eurogamer