FromSoftware on antanut tilannepäivityksen Elden Ringin lisäsisällöstä.

Studio paljasti helmikuussa työstävänsä Shadow of the Erdtree -laajennusta ylistettyyn Elden Ringiin. Laajennuksesta on kuitenkin kerrottu toistaiseksi vain niukasti lisätietoja.

Elden Ring -laajennuksesta saatiin napakka tilannekatsaus FromSoftwaren emoyhtiö Kadokawan kautta. Kadokawa kertoi uusimmassa tuloskatsauksessaan Elden Ringin lisäsisällön kehityksen etenevän sujuvasti. Yhtiön mukaan laajennukselle ei kuitenkaan ole vieläkään vahvistettua julkaisupäivää.

Viime vuoden helmikuussa julkaistu Elden Ring oli yksi vuoden menestyksekkäimpiä pelejä. Lukuisia vuoden peli -palkintoja rohmunnut menestyi myös myynnillisesti, sillä julkaisija Bandai Namco kertoi alkuvuodesta pelin ylittäneen jo 20 miljoonan kappaleen myyntirajapyykin.

Lähde: Kadokawa