Electronic Arts eli EA on palauttanut yllättäen murtovarkaat takaisin elämäsimulaattorisarjaansa tiistaina julkaisemassaan The Sims 4:n päivityksessä.
Pelaajien koteihin murtautuvat varkaat kuuluivat sarjan kolmen ensimmäisen osan ominaisuuksiin heti kunkin pelin julkaisusta saakka. EA rikkoi perinteen The Sims 4:n julkaisussa syksyllä 2014, ja ominaisuuden paluuta odotettiin lopulta siis yli 10 vuotta.
Kyseessä on suhteessa varsin pieni ominaisuus, mutta toiveet varkaiden paluusta ovat nousseet tasaiseen tahtiin esille neljännestä osasta käytävissä verkkokeskusteluissa vuosien varrella.
Lue myös: EA ei kehitä The Sims 5 -peliä
Lue myös: The Sims 3:een yllättäen päivitys 9 vuoden tauon jälkeen
EA kertoo verkkosivuillaan, että pelaajat voivat torjua varkaita muun muassa murtohälyttimen avulla tai hyökkäämällä fyysisesti näiden kimppuun. Myös esimerkiksi koirat voivat EA:n mukaan ajaa varkaan tiehensä, jos pelaaja sattuu omistamaan The Sims 4:n erillisen maksullisen lemmikkilisäosan.
Murtovarkaat itsessään eivät ole maksullisia, sillä tiistain päivitys lisäsi ne mukaan vakiovarusteeksi ilmaiseen peruspeliin.
Mainos:
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.