Electronic Arts saattaa hyvinkin herätellä useampia vanhempia pelisarjoja henkiin vielä tulevaisuudessakin. Yhtiön johtoportaassa vaikuttavan Frank Gibeaun mukaan EA:lla on vielä hallussaan brändejä, jotka ansaisitsivat paluun.
Halu erilaisten sarjojen palauttamiseen on näkynyt erityisesti tänä vuonna yhtiön tuotua kauppojen hyllyille sekä uuden SSX– että Syndicate-pelin. Näistä SSX:n herättäminen henkiin osoittautuikin peräti varsin onnistuneeksi ideaksi, mutta Syndicaten kanssa onni ei ollut aivan vastaavanlainen.
Tapauksista jälkimmäinen ei ole kuitenkaan saanut EA:n johtoa varpailleen.
– Syndicaten kanssa otimme riskin. Se ei kannattanut, se ei toiminut, EA-pomo myönsi CVG:lle.
– Mutta noin yleensä ottaen se ei ole muuttanut haluani tutkia kirjastomme tarjontaa ja palauttaa joitain nimikkeitä seuraavaa sukupolvea varten. Tämä on vain liiketoiminnan luonne; jokin toimii, jokin ei.
Seuraavat henkiin heräävät EA-pelit ovatkin jo tiedossa. Sekä Sim Cityn että Command & Conquer Generalsin on määrä palata uusien pelien muodossa ensi vuoden puolella.
Lähde: CVG