16-vuotias Dwarf Fortress on viimein saanut toisen ohjelmoijansa.

Bay 12 Gamesin kehittämä Dwarf Fortress julkaistiin aikaisemmin tässä kuussa Steamissa ja peli on osoittaunut suurmenestykseksi. Kauppapaikan myydyimpien pelien joukkoon kivunneen pelin suosion myötä Bay 12 on kertonut kasvattaneensa kehitystiimiään.

Studio kertoo värvänneensä tiimiin kaksi peliyhteisölle entuudestaan tuttua henkilöä. Modaajana tunnettu Putnam on liittynyt Dwarf Fortressin kehitystiimiin pelin toisena ohjelmoijana. Bay 12:n perustaneiden Tarn ja Zach Adamsin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Adamsin perheen ulkopuolinen taho pääsee tarkastelemaan Dwarf Fortressin koodia.

Putnamin lisäksi Dwarf Fortress -tiimi on saanut täydennystä sisällöntuottaja SalfordSalista. Pelin yhteisötiimiin liittyvä SalfordSal näkyy jatkossa esimerkiksi pelin Discord-kanavalla sekä Twitch-striimauspalvelussa.

Steam-julkaisunsa yhteydessä Dwarf Fortress sai merkittäviä uudistuksia. Näkyvin uudistus lienee graafinen ulkoasu, joka tekee pelistä hieman modernimman näköisen perinteiseen merkkipohjaiseen ilmeeseen verrattuna. Pelin uusimman päivityksen myötä pelaajat voivat kuitenkin kytkeä päälle uuden Classic-grafiikkatilan, joka jäljittelee Dwarf Fortressin vanhaa ulkoasua.

Lähde: Bay 12 Games