Dean Hallin pc:llä jo tavattu zombiselviytymisseikkailu DayZ on tekemässä tuloaan PlayStation 4:lle. Pelin suunnittelija itse kävi vahvistamassa asian Sonyn Gamescom-lehdistötilaisuudessa jättäen kuitenkin vielä esimerkiksi julkaisusuunnitelmat hyvin auki.

Muita Sonyn Gamescom-tilaisuudessa esille nousseita PlayStation 4:lle näkyvästi vahvistettuja pienempiä pelejä olivat muun muassa Crackdown 2:sta tunnetun Ruffianin myöskin pc:lle saapuva toimintaeepos Hollowpoint, entisten Bulletstorm-kehittäjien jo aiemmin pc:lle vahvistettu seikkailupeli The Vanishing of Ethan Carter ja PixelJunk-peleistään tunnetun Q-Gamesin erikoinen The Tomorrow Children. The Tomorrow Children on ehditty vahvistamaan myös PlayStation 4:n yksinoikeudeksi.

Hyvää huomiota osakseen Sonyn Gamescom-lehdistötilaisuudessa saivat myös jo vuosi sitten julkistettu Tequila Worksin PlayStation 4 -seikkailu Rime ja pc:n ohella PlayStation 4:lle ja Vitalle suuntaava Mike Bithellin Volume. Gamescomin myötä viimein myös vahvistettiin, että PlayStation 3:lla jo tavatut Journey ja The Unfinished Swan saapuvat PlayStation 4:lle. Ainakin Journey on myös Cross-Buy-nimike.

Jonkinlainen kauhuteos P.T on myös hiipimässä PlayStationeille. PS4:lle siitä on parhaillaan saatavilla jonkinasteinen demokokemus.

Ohessa joukko trailereita edellä mainituista nimikkeistä.

Hollowpoint

YouTube video

The Tomorrow Children

YouTube video

The Vanishing of Ethan Carter

YouTube video

P.T

YouTube video

Volume

YouTube video

Rime

YouTube video