Historiallisten henkilöiden salaseurassa käy taas kuhina loppukuusta, sillä seikkailupeli The Councilin on tullut aika jatkua. Pelin kolmas episodi nimeltään Ripples on vahvistunut kausikortin omistajille heinäkuun 24. päiväksi ja yksittäin ostettavaksi pari päivää myöhemmin.

Esimakuna tulevasta Focus Home Interactive on julkaissut uudesta jaksosta oheiset ruutukaappaukset vihjaillut hieman tulevista tapahtumista. Jonkinlaisen suuren paljastuksen luvataan olevan esimerkiksi käsillä, minkä lisäksi päähenkilö Louis pääsee kasvokkain tulevaisuutensa kanssa tutkiessaan uusia alueita salaseuran kartanon sisuksissa.

Kokonaisuudessaan The Councilista on luvattu viiden episodin mittaista ja että se päättyisi vielä tänä vuonna. Ensimmäisen episodinsa peli sai maaliskuussa.

Lähde: Focus Home Interactive