Castlevania: Lords of Shadow -sarjasta vastaava MercurySteam saattaa tulevaisuudessa työskennellä myös muidenkin klassisten pelisarjojen parissa. Tuottajana yhtiössä toimivaa Dave Coxia kiinnostaisi erityisesti loikata seuraavaksi klassikkoräiskintä Contran pariin.

– Meillä on omalaatuinen idea, jonka uskon olevan todella mahtava. Olisimmekin todella iloisia, jos voisimme tuoda sen markkinoille, Cox kertoi VG247-sivustolle.

Parhaillaan MercurySteamillä muhivat valmisteilla sekä Castlevania: Lords of Shadow 2 että 3DS:n Castlevania: Lords of Shadow – Mirror of Fate. Cox toivookin, että erityisesti ensimmäisenä mainittu osoittautuisi sellaiseksi menestykseksi, että Konami antaisi yhtiölle vapauden seurata Coxin unelmaa.

Viimeisin Contra-nimeä kantanut peli nähtiin vuonna 2009, kun Contra ReBirth julkaistiin Nintendon WiiWare-palvelussa. Viime vuonna saapuneen Hard Corps: Uprising -pelin on kuitenkin myös katsottu olevan osa sarjaa, vaikkei Contra-sanaa nimestä löydykään.

Konami kiusoitteli jonkinlaisesta Contran paluusta viime vuoden E3-messuilla. Teoksesta ei ole kuitenkaan nähty enempää kuin lyhyt teaser-traileri, jonka voi kurkata uutisen ohesta.

Euroopassa pelisarja on tunnettu myös Probotector-nimellä.

YouTube video

Linkki Contra-teaseriin

Lähde: VG247