The Game Awards juhlittiin joulukuun 12.-13. päivän välisenä yönä Suomen aikaa.

Palkintojen lisäksi luvassa oli liuta isoja pelijulkistuksia ja yksi näistä isoista julkistuksista on Capcomin synkkää samurai-fantasiaa sisältävän Onimusha-pelisarjan paluu. Uuden pelin, Onimusha: Way of the Swordin on tarkoitus tulla pelattavaksi vuonna 2026.

Capcom julkaisi Sengoku-aikakauteen keskittyvän Onimusha-sarjan ensimmäisen pelin, Onimusha: Warlordsin vuonna 2001 PlayStation 2 -konsolille ja myöhemmin vuosina 2002 ja 2003 peli julkaistiin myös Xboxille ja PC:lle. Viimeisin pelisarjan julkaisu on remasterointi tästä samasta pelistä vuodelta 2019.

Pelisarjan nimissä on julkaistu muun muassa animaatioelokuva Onimusha: Dawn of Dreams, joka on koottu samannimisen pelin välinäytöksistä pienillä lisäanimaatioilla. Tämän lisäksi Netflixissä on loppuvuodesta 2023 julkaistu pelisarjaan perustuva animesarjasovitus, jonka vastaavana ohjaajana toimi kiistanalaisista elokuvatuotannoistaan tunnettu elokuvaohjaaja Takashi Miike. Sarjan varsinaisena ohjaajana toimi Shinya Sugai ja Sublimation toimi sarjan animaatiostudiona.

YouTube video

Lähde: Capcomin YouTube-kanava