The Callisto Protocol on saanut uuden päivityksen.

Julkaisunsa aikoihin huomattavista teknisistä ongelmista kärsineen pelin uusin päivitys on saatavilla pc:lle, PlayStationeille ja Xbox-konsoleille. Kehittäjä Striking Distance Studiosin mukaan luvassa on korjauksia niin suorituskykyyn kuin pelikokemukseenkin.

Päivityksen kerrotaan esimerkiksi sujuvoittaneen taistelukokemusta animaatioita nopeuttamalla. Esimerkiksi parantamisen, aseiden vaihtamisen ja lataamisen kerrotaan käyvän aiempaa nopeammin, minkä pitäisi tehdä The Callisto Protocolin taisteluhaasteista rahtusen helpompia. Lisäksi pelin PS4-version palkintoihin liittyvä synkronointiongelma on nyt korjattu.

The Callisto Protocolin kehittäminen ei pääty vielä tähänkään päivitykseen. Striking Distance Studios lupaa nimittäin jatkaa pelin päivittämistä edelleen pelaajilta saadun palautteen perusteella. Peliin on luvassa myös ladattavaa lisäsisältöä ensi vuoden aikana.

Lähde: Striking Distance Studios