Julkaisija 2K on paljastanut tulevan WWE 2K17:n kannessa pullistelevan WWE-supertähden. Tällä kertaa kunnia menee Brock Lesnarille.
38-vuotias Brock Lesnar teki WWE-debyyttinsä vuonna 2002, kohoten samana vuonna aina raskaan sarjan mestariksi saakka. Jyllättyään aikansa painikehissä, päätti mies tehdä varsin menestyksekkään visiitin UFC-vapaaottelijaksi. Neljän vuoden takaisen WWE-paluunsa jälkeen könsikäs on ehtinyt esimerkiksi päättää legendaarisen Undertakerin Wrestlemania-voittoputken ja viemään John Cenalta WWE:n raskaan sarjan mestaruuden. Aivan ilman meriittejä Lesnar ei ole siis kanteen valikoitunut.
WWE 2K17:n massiivinen hahmovalikoima koostuu liki 200 eri lihaskimpusta. Mukana on nykyisiä supertähtiä ja diivoja, mutta myös tarkkaan valikoitu kööri jo eläkepäiviään viettäviä legendoja.
WWE 2K17 julkaistaan lokakuun 11. päivä Xbox 360:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle sekä PlayStation 4:lle. Painirymistelyä kehittävät Yuke’s ja Visual Concepts.

Lähde: 2K Games