Borderlands 3 virallistettiin viimein päättyneellä viikolla ja niin tapahtui myös Applen jo tovin aikaa huhutulle pelipalvelulle. Hieman yllättävämmän julkistuksen tarjosi sen sijaan saksalaisyhtiö Daedalic uudella Klonkku-aiheiselle Taru sormusten herrasta -pelillään, eikä uusi hieman erilainen Divinity-peli ollut sekään varmasti asia, jotka monet tiesivät edes haluavansa.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Borderlands 3 on virallista – tältä näyttää julkistustraileri
Samalla julki saatiin alkuperäisen pelin remasteroitu versio, lisäsisältöä Borderlands 2 VR:ään ja graafisia ehostuksia Borderlands: The Handsome Collectioniin.
– Aluksi pelkäsin, että kolmonen ottaisi liikaa vaikutteita uusista looter shootereista, mutta vanha tuttu Borderlands näyttää edelleen olevan tallessa. -Andzerx
– Ja-huu! Ylitti kaikki odotukseni! …Innostus laimeni toisella katselukerralla ja uusissa sankareissa ei kaikki saksaa. Sarjassa on kuitenkin osa-alueita joiden takia laitan sen monen muun pelin edelle. -Erik H.
Cyberpunk 2077 -kehittäjä maalailee kesän E3-messuja ”yhtiön historian tärkeimmäksi” – Gwent saapuu mobiililaitteille
– Itse olin vaikuttunut Cyberpunk 2077 trailerista. En nyt voi sanoa, että se olisi tajuntaani räjäyttänyt, mutta eipä sitä mikään muukaan peli nykyisin enää tee. Traileri oli silti mielestäni hieno ja maailma näytti upealta. -Boblick
– Witchereihin verrattuna tuo pelattavuus vaikuttaa suorastaan loistavalta. Niiden kohdalla kankea liikkuminen ja taistelu söivät jo peli-iloa, vaikka muilla osa-alueilla pelit loistivatkin. Tämän kohdalla taistelusta pystyy luultavasti jopa nauttimaan, vaikkei siitä todennäköisesti ole pelin kantavaksi voimaksi, jonka takia peliä pääsääntöisesti pelaisi. -Vaapukkamehuw
Roolipelihitti lähtee XCOMin poluille – Divinity: Fallen Heroes paljastettiin
– Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta. Kaksi edellistä naksua yhdessä, joita olen jaksanut pelata useita tunteja. -Bloodborne
– Ei innosta yhtään. Peleissä oli ihan tarpeeksi puzzletyyppisiä taisteluja, kuten esim myös Blackguardeissa. Mä kaipaan ennemminkin minmaxattua dndtä, kuin näitä tee sitä ja seuraavaks tätä kombojuttuja. -mur72
Huhtikuun Games with Gold- ja PlayStation Plus -pelit vahvistettiin
Lue koko uutinen (PS Plus, Games with Gold)
– Nyt kun ps3 ja Vita Pelit on pudotettu pois, voisi Sony nostaa ps4 plus tarjonnan 4 peliin /kk. -Hembbuli
– Surge on kyllä kiinnostanut kovasti, ehdottomasti menee ainakin testiin. -Rätsetti
Natseille turpaan 80-luvulla – Wolfenstein: Youngblood päivättiin ja synthwave pauhaa uudella trailerilla
– Jokin on nyt pielessä, peli tuntuu vähän…pakotetulta. Ikäänkun he ottivat väärät kohtaukset pelistä trailerin rakentamiseen. Artistinen suuntauskaan ei miellytä, liian lähellä itse New Orderia ja New Colossusta, olisivat saaneet revitellä kunnolla niinkuin Blood Dragon teki Far Cry 3:lla. -Brutal1ty
– New Colossus oli surkea, mutta uusi cooppi-räiskyttely kiinnostaa aina. Arkane nähtävästi avustaa tämän kehityksessä, joten sopii toivoa, että ainakin kenttäsuunnittelu on kiinnostavampaa ja vaihtelevampaa kuin Colossuksessa. -Ananaz
Pelijätti EA irtisanoo 350 työntekijää
– Luulin, että urheilupelien vuosipäivitykset on loputon rahalehmä, joka kuittaa EA:n tunaroinnin kaikkien muiden pelisarjojen kanssa. Eihän joukkopotkut koskaan mukava asia ole, mutta EA saattaa joutua katsomaan nyt peiliin. -Refloni
– Nyt vaan alkaa olla se tilanne, ettei EA:lla oikein ole ”isojen poikien” studioita muita kuin DICE ja Bioware, sekä tietysti urheilupelidivisioonan EA Vancouver, joka vastaa FIFA:sta ja NHL:stä. Vaikea enää sanoa kellä muulla olisi rahkeita edes lähelle samoihin tuloksiin. Respawn toki on varmasti tällä hetkellä suosiossa Apex Legendsin myötä ja Criterion tekee välillä jonkun ihan kivan autopelin, mutta vähän tyhjältä alkaa tuntua rosteri. -Haerski
Huhu: Peräti kaksi uutta Nintendo Switch -mallia tulossa tänä vuonna – toinen on halvempi, toinen ehostetumpi
Pian The Wall Street Journalin jälkene myös Eurogamer-sivusto liittyi mukaan huhuiluun tiedoillaan, jotka koskivat ennen kaikkea karsitumpaa mallia.
– Kaksi isointa nurinan aihetta on tuo kömpelä lataustelakka jossa Switch ei hirveän vakaasti istu. Toinen on se että sisuksista saisi löytyä pikkaisen enemmän höökiä että esimerkiksi tuo Xenoblade Chronicles 2 pyörisi kunnolla televisionkin ruudulta, puhti oli koneesta loppua välillä tuota pelatessa. -Angel of Death
– Pari kertaa pelasin kannettavana, muuten on telkkarin kautta pelit pelattu. Jos kaverille on menossa käymään niin vain silloin on kone mukana, että ei ole meikäläiselle mitään merkitystä jos panostaa kannettavuuteen. -Fwank_91
Tältä näyttää seuraava kotimainen suurräiskintä – Remedy julkaisi uutta Control-kuvamateriaalia
– Saattaa olla ensimmäinen Remedyn peli, joka menee ostoon. Olisi jo aikakin. -ELTP
– Tulee varmasti ostettua jossain vaiheessa mutta en ole kauhean innostunut. Jotenkin näyttää vähän tylsältä visuaalisesti. Jotenkin tällaiset harmaat sisäympäristöt tuntuvat tylsältä. Näyttää myös liikaa Quantum Breakilta. Toivottavasti tekevät uuden Alan Waken kaltaisen pelin. Siinä pelimaailma oli mahtava. -Galactus
Oletko valmis palaamaan Keski-Maahan? Seikkailupeli The Lord of the Rings: Gollum julkistettiin
– Veikkaan, että ongelmaksi pelin kanssa muodostuu sama kuin Telltalen Game of Thronesissa: valinnoilla ei ole lopulta mitään merkitystä, sillä loppu on jo ennalta päätetty. Toki Klonkku on mielenkiintoinen ja traaginen hahmo, mutta mieluummin pelaisin vaikka jollain Silmarillionin hahmoista. -Sundance Kid
– Saanko syödä Bilbo Reppulin luolassa, jos voitan hänet arvuuttelussa? Pitäisin sormuksen visusti piilossa, jolloin mitään sotaa ei pääse syttymään! -Poliisitapaus
Apple paljasti tilauspohjaisen pelipelipalvelunsa Apple Arcaden – tukee offline-peluuta ja sanoo ei pelien sisäisille ostoksille
– Noniin, sitten tällekin vain reilusti yksinoikeuksia, niin saadaan pelimarkkinoille entistä herkullisempi tilanne. -edqe
– No se olikin jo selvä että Apple ei tähän suoratoistopalvelujen kilpaan lähde ja keskittyvät vain tarjoamaan lisää palveluja jo olemassa oleville asiakkaille, eihän tuolla nyt mitään uutta asiakaskuntaa tavoiteta….-Balnazzard
Nämä pelit saapuvat tämän viikon aikana – landerobotteja Ruotsista ja Yoshin uusi suuri seikkailu
– Assassin’s Creed III Remastered Steelbook versio on varauksessa PS4:lle, vaikka saisin digiversion ilmaiseksi Odyssey Season Passissa. Viime syksystä asti tuota on odotettu ja tällä hetkellä tuo on vuoden odotetuin peli, kuten Roguen Remastered oli viime vuonna. -henkka007
– Generation Zero kiinnosti kovasti ennen, mutta nyt kun olen lukenut arvosteluja ja katsonut pari peli videota niin ei tarvitse ainakaan vielä miettiä ostoa. Harmittaa, toivottavasti he jatkavat ja yrittävät saada pelin puutteita kuntoon. -antti_1986