Pearl Abyss on julkaissut pari uutta traileri MMORPG:nsä Black Desert Onlinen uudesta hahmoluokasta, lahnista.

Uusilla videoilla esitellään ennen kaikkea hahmoluokan näyttävää animointia sekä tämän taisteluissa käytettäviä tappavia erikoisliikkeitä.

Toistaiseksi vain korealaisille julkaistu lahn on viimeisin massiivimoninpeliin saapunut uusi hahmoluokka. Hahmo saapunee myös länteen myöhemmin, joskin studio ei ole antanut vielä sen tarkempaa aikataulua päivitykselle.

Uuden hahmoluokan lisäksi peliin ollaan lisäämässä myös kokonaan uusi pelialue, Dreegan, jonka lupaillaan olevan rikas paikallisen lohikäärmepopulaation suhteen.

Black Desert Online on saatavilla pc:lle. Xbox One -versio ilmestyy myöhemmin tänä vuonna, minkä lisäksi myös PlayStation 4 -versiosta on vihjailtu.

YouTube video