BioWare on ilmoittanut irtisanovansa henkilöstöään.

Irtisanomisista kerrotaan studiopomo Gary McKayn nimissä BioWaren verkkosivuilla julkaistussa viestissä. McKay toteaa BioWaren pyrkivän olemaan ketterämpi ja keskittyneempi studio. McKayn mukaan muutokset mahdollistavat kehityksen iteroinnin nopeuttamisen, luovuuden kasvattamisen ja vision kirkastamisen ennen kehitystyön etenemistä.

Osana muutoksia BioWare kertoo vähentävänsä noin 50 työtehtävää. McKayn mukaan työpaikkansa menettäville työntekijöille pyritään löytämään töitä muista EA:n studioista.

BioWare työstää paraikaa Dragon Age: Dreadwolfia. McKayn mukaan studio on irtisanomisista huolimatta sitoutunut tekemään neljännestä Dragon Agesta erinomaisen pelin. McKay kertoo organisaatiouudistusten petaavan myös pohjaa Mass Effect -pelisarjan tulevaisuudelle. Seuraavan Mass Effect -pelin kehityksen kerrotaankin jatkuvan edelleen Mass Effect -veteraani Mike Gamblen vetämän ydintiimin toimesta. 

Lähde: BioWare