The Elder Scrolls V: Skyrim– ja Fallout-modeistaan tunnettu suomalaiskehittäjä pääsi osaksi Bethesdan uusimman suurroolipelin kehitystiimiä.
Elianora-nimimerkillä tunnettu Emmi Junkkari kertoi paljasti Starfieldin varhaisjulkaisupäivänä Bethesdan palkanneen hänet työskentelemään uutuuspelin valaistuksen ja pelimaailmasta löytyvän sotkun parissa. Myös pelistriimaajana tunnettu Elianora kertoo joutuneensa peittelemään salaisuuttaan ennen pelin julkaisun alla ja esittämään yllättynyttä ympäristöstä löytyvien yksityiskohtien alla ennen Starfieldin julkaisua, vaikka hän itse olikin vastuussa kyseisten yksityiskohtien sijoittelemisesta pelimaailmaan.
Ennen Starfieldiä Elianora on julkaissut pitkälti yli toista sataa modia Bethesdan roolipeleihin. Hänen modinsa on tunnettu erityisesti juuri pelimaailmaa elävöittävistä pienistä yksityiskohdista. Erilaisten asumusten lisäksi Elianora on julkaissut myös suosittuja asu- ja haarniskavaihtoehtoja niin Fallout 4:ään kuin Skyrimiinkin.
Varhaisjulkaisun myötä Elianora on ehtinyt tuoda pelaajien saataville myös ensimmäisen Starfield-modinsa. Hän kertookin NexusMods-palvelussa jatkavansa Starfieldin modaamista ja omien työkalujensa tuomista myös muiden modaajien saataville.
Lähde: Elianora