Päättyneellä viikolla uuden Battlefieldin odotteluun saatiin hieman lisäenergiaa tuoreimmilla huhuilla, minkä lisäksi Amerikassa piisasi peliaiheista säätöä. Ikärajajärjestö ESRB yritti ensin osoittaa seuraavansa keskustelua pelien sisäisiin ostoksiin liittyen, minkä jälkeen maan presidentti Donald Trump ryhtyi valmistelemaan tapaamista pelialan edustajien kanssa peliväkivallasta. Niin ja mitähän Metal Gear Surviven -kehitystiimin sisällä on ollut meneillään?

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksesta.


USA:n presidentti Donald Trump tapaa ensi viikolla pelialan johtajia kouluampumisen jälkimainingeissa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin on kerrottu tapaavan ensi viikolla pelialan edustajia tarkoituksenaan keskustella väkivaltaisten pelien suhteesta koulujen turvallisuuteen. Ilmoitus asiasta tuli Valkoisen talon lehdistösihteerin Sarah Huckabeen suusta torstaina osana virallista lehdistötilaisuutta.

Tiedossa ei tosin vain ole vielä, keitä tapaamiseen on määrä osallistua, sillä kutsuja ei ole vielä ilmeisesti lähetetty.

Lue koko uutinen

– Hienoa, kun vakavaa ongelmaa USA:ssa yritetään sysätä pelien niskaan. Ei palvele ketään, että ongelma vain yritetään dumpataan johonkin yhteen asiaan, mikä ei edes liity kyseiseen asiaan. -Boblick

– USA:n tapauksessa on suorastaan tekopyhää laittaa videopelejä taas kerran mikroskoopin alle, samalla kun maan löyhät aselait saavat rehottaa rauhassa ja ihmisten henkisestä hyinvoinnista huolehtimen on retuperällä. -mecha_no_maniac


Huhu: Seuraava Battlefield on toiseen maailmansotaan sijoittuva Battlefield V

Huhut seuraavan Battlefieldin sijoittumisesta toiseen maailmansotaan ovat saaneet lisää voimaa taakseen. Viimeisimpänä asiasta on huhuillut VentureBeat, joka perustaa tietonsa omiin anonyymeina pidettyihin lähteisiinsä. Myös kuva mahdollisesta logosta näyttää olevan ulkona.

Merkkejä uudesta Plants vs. Zombies -räiskinnästä on siitäkin ollut samalla ilmassa.

Lue koko uutinen

– Battlefield 1 oli jopa tylsempi kuin Hardline, joten tätä en innolla odota. Tällä hetkellä ainut nautittava Battlefield nykykonsoleilla on BF4, joka pyörii nykyisin onneksi lähempänä 60 fps:ää PS4 Pro:n boost moden ansiosta. -Kornholic

Kuulostaa hyvältä, vielä jos ois toteutettu hyvällä maulla, eli ei sensuuria ja turhat hollywood fiktiot pois .-Hepii89


Yakuza 6 -demo avasikin koko pelin, vedettiin jakelusta pikaisesti

Yakuza 6: The Song of Lifen tällä viikolla julkaistu demoversio on poistettu toistaiseksi jakelusta PlayStation Storessa. Ongelmaksi muodostui se, että demon hankkimalla oli mahdollista päästä käsiksi periaatteessa koko peliin.

Lue koko uutinen

Eipä ole tullut ladattua. Eikä haittaa vaikka ei saanut ilmaiseksi. Sillä olisivat paikanneet demon päivityksellä kuitenkin. Itse odottelen keräilyversiota. -SinnGamer


Seikkailullista XCOMia? Mutant Year Zero paljastettiin konsoleille ja pc:lle

Uutuspeli Mutant Year Zero: Road to Eden on paljastunut norjalaispelitalo Funcomin toimesta. PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle matkaavaa seikkailua ja taktikointia yhdistävää peliä kiusoiteltiin aiemmin viikonloppuna ja sitä kehittää nuori ruotsalaistudio Bearded Ladies.

Lue koko uutinen

– Traileri oli kyllä ihan viihdyttävä ja mielenkiintoisen oloinen noin muutoinkin tämä teos. Pitää seurailla vaikka genre ei omin olekaan. -zappah


Disneyn Wreck-It Ralph palaa taas! Tältä näyttää Räyhä-Ralf 2:n ensitraileri

Disney on julkaissut ensimmäisen trailerin videopeliaiheisen Räyhä-Ralf -elokuvan jatko-osasta. Räyhä-Ralf 2: Ralf valloittaa internetin kertoo taas omasta kolikkopelistään karkaavaa Räyhä-Ralfia, joka ajautuu tällä kertaa internetin maailmaan. 

Lue koko uutinen

– Tämä pitää kyl poimia heti kun kauppaan asti eksyy, leffassa en jaksa enää nykyisin juurikaan juosta –Qlaos

 Eka leffa oli ihan hauska, mutta omasi ne samat ongelmat kuin mielestäni vähän kaikki tietokoneanimaatiot, eli kamalaa ADHD-sekoilua, aikuisten kalastelua mukahauskoilla vitseillä ja liiallinen lapsekkuus/imelyys. Toki ymmärrän, että kyseessä on lapsille suunnattu elokuva, mutta jotenkin kaikkien näiden leffojen lapsekkuus on häirinnyt enemmän kuin pitäisi. Teräskäsine


MMO-räiskintä Defiance 2050 paljastui PS4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle

Trion Worlds on kehittämässä seuraajaa massiivimoninpeli Defiancelle. Uusi peli on Defiance 2050 ja se on tekemässä tuloaan pc:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle pyrkien erityisesti hyödyntämään paremmin nykypäivän pelilaitteiden tehoja..

Lue koko uutinen


Amerikan peli-ikärajoja säätävä ESRB reagoi mikromaksukeskusteluun – huomauttaa jatkossa pelien sisäisistä ostoksista

Pelien ikärajoja Pohjois-Amerikassa säätävä ESRB on esittelemässä uuden huomiomerkinnän koskien pelien sisäisiä ostoksia. Merkintä on tarkoitus ottaa käyttöön lähitulevaisuudessa ja se koskee kaikkia fyysisenä myytäviä pelejä.

Lue koko uutinen

– Sinällään systeemi on vielä pelaajalle annettavan informaation kannalta puutteellinen, että se ei esim. arvioi maksujen haitallisuutta pelikokemukselle. Eli käytännössä sitä, kuinka agressiivisesti niitä pelaajalle tuputetaan ja kuinka suurta etua niillä voi pelissä saavuttaa. Nyt joku täysin rehellinen pelilaajennus on siis samalla viivalla Battlefront II:n loottiboksien kanssa. -Haerski


Kapinahenkeä vai jotain aivan muuta? Metal Gear Survivesta löytyi salainen tribuutti Kojima Productionsille

Viime viikolla julkaistu Metal Gear Survive vaikuttaisi sisältävän mielenkiintoisen kunnianosoituksen pelisarjaa aiemmin kehittäneelle Kojima Productions -tiimille. Aivan pelin alussa pelaajalle esitellään lista sotilaiden koodinimistä, joiden joukosta on löydettävissä piilotettu viesti ”KJP FOREVER”.

Lue koko uutinen


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – mechit pelastavat maailman ja vesi maistuu viinille

Iso osa menneen viikon pelijulkaisuista tulee tällä kertaa jälleen indiekehittäjien suunnalta. Virallisen julkaisunsa saivat muun muassa FTL-tekijöiden uusi taktikointipeli Into the Breach. Gone Home -konkari Johnnemann Nordhagenin johdolla tehty Where the Water Tastes Like Wine niin kuin myös Castle Crashersin tehneen Behemothin luoma Pit People.

Lue koko uutinen


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä