DICE on vahvistanut päivittävänsä Battlefield 3:a huomenna jokaisella alustalla. Tuorein päivitys hioo erityisesti pelin tasapainoa tekemällä erinäisiä muutoksia muun muassa aseiden toimintakykyyn ja tehokkuuteen, joskin pieniä korjauksiakin on toki luvassa.
Mittavan listan päivityksen tekemistä muutoksista löytää Battlelog-sivuilta.
Päivitys paikkailee peliä sopivasti ennen Armored Kill -lisäosan julkaisua. Ainakin Yhdysvalloissa asuvat Battlefield Premium -palvelun jäsenet, jotka pelaavat pelinsä PlayStation 3:lla, pääsevät laajennukseen käsiksi huomenna. Euroopassa lisäosan pelaaminen Pleikkarilla luonnistunee viimeistään keskiviikkona.
Muiden alustojen Premium-jäsenet pääsevät kokemaan laajennuksen syyskuun 11. päivä. Myyntiin asti Armored Kill saapuu PlayStationilla kahden viikon päästä, kun muilla alustoilla odottaa saa vielä kolme viikkoa.
Syyskuun 13. päivä EA tuo Suomeen myös Battlefield 3 Premium Editionin, joka pitää itse pelin ohella sisällään muun muassa Premium-jäsenyyden.