Kuukaudet käyvät kuluvassa vuodessa jo vähiin, mutta vielä senkin sisuksissa voi piillä yhtä jos toista toistaiseksi julkistamatonta pelattavaa. Batman: Arkham Origins Blackgate -peliä 3DS:lle ja Vitalle työstävä teksasilainen Armature Studio on tiedottanut, että sillä on jouluksi tekeillä eräs toinenkin peli, jolla ei ole tekemistä suositun Batman-pelisarjan kanssa.
Koska elämme jo lokakuuta, on netissä uutiseen reagoitu arvelemalla, että kyseessä olisi jonkinlainen peli kännyköille. Twitter-tilillään pelistudio on kiistänyt tämän, mutta se ei ole kuitenkaan tarkentanut, josko peli voisi saapua silti muunlaisille mobiilialustoille.
Tähän päivään mennessä Armature Studio tunnetaan lähinnä Metal Gear Solid HD Collectionin Vita-versiosta. Sillä on kuitenkin mielenkiintoinen perimä, sillä sen on perustanut joukko Metroid Prime -sarjan avainkehittäjiä. Studio myös tutki aikoinaan mahdollisuutta viedä Mega Man -sarjaa uusiin ulottuvuuksiin.
Arkham Origin Blackgate saadaan kauppoihin lokakuun 25. päivä.
Lähde: Armature Studio (Twitter)