Larian Studios on julkaissut Baldur’s Gate 3:n neljännen julkaisun jälkeisen päivityksen.

Menestysroolipelin neljäs päivitys on aiempien tapaan aivan valtava, ainakin muutosten määrän perusteella mitattuna. Kehittäjät eivät nimittäin ole onnistuneet taaskaan mahduttamaan päivitysmuistion sisältöä Steamin uutissyötteeseen.

Baldur’s Gate 3:n uusin päivitys sisältää Larianin mukaan yli 1 000 korjausta, muutosta tai hienosäätöä. Päivitys ei varsinaisesti tuo yksittäisiä isoja ominaisuuksia, vaan mukana on ensisijaisesti korjauksia pelikokemusta heikentäneisiin ongelmiin. Larian Studios nostaa kuitenkin erikseen esiin päivityksen uudet saavutettavuusominaisuudet, joiden avulla värisokeat pelaajat voivat säätää pelin väritystä helpottamaan toverien ja vihollisten erottamista toisistaan. Lisäksi päivitys tuo mahdollisuuden muokata palkattujen hahmojen ulkoasua rekrytoinnin yhteydessä.

Erinäisten korjausten joukosta löytyy myös liuta pelillisiä uudistuksia. Esimerkiksi Scratch-koiran kerrotaan nyt noutavan lähes mitä tahansa heitettyä. Mukana on myös karttanäkymään lisätyt merkit hahmoille, jotka haluavat jutella pelaajan kanssa. Pelaajat voivat myös käyttää pesusieniä tai saippuaa hahmonsa tai kumppaniensa siistimiseksi verestä, pahoista hajuista ja kurasta.

Koko päivityksen anti on luettavissa Baldur’s Gate 3:n verkkosivuilta.

Lähde: Larian Studios