Ilmaiseksi pelattava avaruusninjasimulaattori Warframe on kerännyt puoleensa jo 10 miljoonaa rekisteröityä käyttäjätiliä. Kehittäjä Digital Extremes on juhlinut tapausta julkaisemalla pelin pc-versioon uuden suurehkon päivityksen, jonka päätyminen PlayStation 4:lle pitäisi tapahtua myös vielä lähiviikkoina.
Update 14: The Mad Chepalon -niminen päivitys keskittyy erityisesti uudistamaan reilulla kädellä pelin käyttöliittymää rutkan fanipalautteen ohjeistamana. Hieman muutakin uutta peliin toki myös samalla saadaan, kuten esimerkiksi uusi illuusioihin luottava Mirage-hahmoluokka, lemmikit ja erinäisillä tavoitteilla varustettu uusi kilpailullinen moninpelitila.
Myös Waframen muutamia vanhempia pelitiloja on laajennettu päivityksen myötä muutamin ominaisuuksin. Uudenlaista tarinapelattavaakin on tarjolla.
Uusien päivitysten ohella Warframen Xbox One -versio on sekin edelleen vielä kehitteillä. Se on tarkoitus julkaista kesän tienoilla.


Lähde: Digital Extremes