Kuluva vuosi on ollut hurjaa myöhästelyjen aikaa, mutta sentään ainakin osa peleistä tuntuu pysyvän jopa ihan aikataulussakin. Yksi tällaisista näyttäisi olevan Alien: Isolation, jonka on nyt vahvistettu menneen kultaan.
Merkkipaalun saavuttamisen myötä Alien: Isolation on nyt valmis lähtemään monistettavaksi ja siitä sitten lopulta kauppojen hyllyille. Odotusta kun on kuitenkin vielä vajaa kuukausi edessä, on Sega laittanut aluille vielä uuden trailerisarjan pelistä.
#HowWillYouSurviveksi kutsuttu sarja koostuu pienistä videopätkistä, joiden on määrä esitellä Alien: Isolationin maailmaa, vaaroja ja teknologiaa. Ensimmäisen osan löytää ohesta kaikessa pistävyydessään.
Alien: Isolation julkaistaan Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle lokakuun 7. päivä.
