Ensimmäinen traileri Atlusin odotetusta Shin Megami Tensei IV -roolipelistä on vuotanut verkkoon. Videon oli alkujaan määrä tehdä debyyttinsä Devil Summoner: Soul Hackers -pelin uusioversion julkaisun yhteydessä elokuun 30. päivä.

Traileri ei paljastele vielä liikoja uutuuspelistä, mutta pureutuu osin jo teoksen tarjoamaan tunnelmaan, hahmoihin sekä maailmaan. Aikalailla varmana voidaan näin muun muassa pitää jo sitä, että pelisarjan tässäkin osassa ympäristö on kokenut jälleen kovia.

Yksityiskohdiltaan vielä mysteerinä pysyvä Shin Megami Tensei IV nähdään Japanissa 3DS:llä ensi vuoden puolella. Se on osa Atlusin jo varsin massiiviseksi kasvanut Megami Tensei -sarjaa, joka on yksi arvostetuimpia, erikoisimpia ja myös vanhimpia roolipelisarjoja.

Viimeisin Shin Megami Tensein pääsarjaan lukeutuva peli, Shin Megami Tensei III: Nocturne, julkaistiin Japanissa PlayStation 2:lle vuonna 2003. Eurooppaan pelin päivitetty versio saapui kaksi vuotta myöhemmin nimellä Shin Megami Tensei: Lucifer’s Call.

YouTube video

Linkki traileriin