Assassin’s Creed Shadowsin julkaisu on viivästynyt, Ubisoft kertoo.

Peliyhtiön menestyspelisarjan seuraavan osan piti ilmestyä 15. marraskuuta. Nyt tulevan Assassin’s Creed -lippulaivapelin julkaisun on kerrottu lipsuneen ensi vuoden puolelle.

Japaniin sijoittuvan Assassin’s Creed Shadowsin julkaisun viivästymisen taustalla ovat Ubisoftin mukaan Star Wars Outlawsin julkaisusta saadut opit. Äskettäin julkaistun Tähtien Sota -seikkailun myyntiluvut jäivät Ubisoftin odotuksista ja yhtiö paljastikin vastikään suunnittelevansa myös Star Wars Outlawsin korjaamista tilanteen pelastamiseksi. Heikon menestyksen seurauksena Ubisoft on päätynyt viivästyttämään Assassin’s Creed Shadowsia varmistaakseen pelin laadun julkaisupäiväksi.

Samalla Ubisoft kertoo tekevänsä merkittäviä muutoksia Assassin’s Creed Shadowsin julkaisusuunnitelmiin. Yhtiö kertoo hylkäävänsä perinteisen kausipassimallin Assassin’s Creed Shadowsin tapauksessa. Pelin ennakkotilaajille ei myöskään aiota tarjota tavanomaiseksi muodostunutta ennakkopääsyä Assassin’s Creed Shadowsiin, mutta he saavat pelin ensimmäisen laajennuksen ilmaiseksi.

Assassin’s Creed Shadowsin kerrotaan myös saapuvan heti ensimmäisestä päivästä alkaen myös Steam-kauppapaikalle. Ubisoft on useamman vuoden ajan julkaissut pelinsä aluksi omalla pc-kauppapaikallaan Steamin komissioiden välttämiseksi ainakin alkutaipaleen myynneistä, mutta Assassin’s Creed Shadowsin myötä yhtiö näyttää muuttavan linjaustaan kauppapaikan suhteen.

Assassin’s Creed Shadows on nyt määrä julkaista 14. helmikuuta pc:lle, PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle.

Lähde: Ubisoft