Noin neljä(tuhatta) vuotta kehitteillä ollut Gang Beasts on saanut julkaisupäivän. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, ilmestyy höveli painipeli PlayStation 4:lle tosiaan virallisesti 12. joulukuuta, mitä seurannee pian perässä myös pc-version siirtyminen pois early access -vaiheesta.
Tavanomaisen fysiikkapainimisen lisäksi Gang Beasts julkaistaan varustettuna muun muassa vihollisaaltoja vastaan käytävällä Horde-yhteistyötilalla sekä pelin mekaniikkojen pohjalta luodulla jalkapalloilulla. Pelaaminen muita pelaajia vastaan on mahdollista niin netissä kuin paikallisestikin samalta sohvalta käsin.
Gang Beastsin matka valmiiksi peliksi on tuntunut helposti pitkältä, sillä se saavutti suurta suosiota YouTubessa jo varhaisilla ilmaiseksi jaetuilla alpha-versioillaan ennen liittymistään Steamin early access -pelien joukkoon. Sittemmin peli on käynyt läpi paljon varsinkin teknisiä muutoksia ja saanut julkaisijan Double Finesta. Perusidealtaan se on kuitenkin yrittänyt pysyä jatkuvasti samana yrittäen tarjota tarkasti tasapainotetun toiminnan sijaan rentoa ja absurdia moninpelattavaa.
