Activision on suostunut maksaamaan yhtiön kanssa riitautuneille entisille Infinity Wardin työntekijöille yhteensä 42 miljoona dollaria eli 33 miljoonaa euroa, kertoo Polygon. Rahat jaetaan 40 kehittäjälle, jotka haastoivat Activisionin vuonna 2010 oikeuteen maksamatta jääneiden rojaltien johdosta.

Activisionin sekä Modern Warfare 2:n kehittäjien jo pitkään kestänyt kiista juontaa juurensa aina parin vuoden taakaiseen tapahtumaketjuun. Activisionin nyt tehdyssä maksussa ei ole kuitenkaan ole ilmeisesti kyse sovinnosta, vaan päinvastoin asiaa on määrä käsitellä vielä oikeudessa.

– Vaikka tämä onkin merkityksellinen maksu, kyseessä on vain pieni osa siitä, mitä haemme oikeusteitse, kehittäjien asianajaja Bruce Isaacs toteaa.

– On tyrmistyttävää, että he laittoivat meidät odottamaan. He selvästi tiesivät olevansa rahat velkaa, ja tämä vain osoittaa että, he rikkoivat sopimusta.

Kymmenien työntekijöiden ohella Activision taistelee edelleen myös Infinity Wardin entistä johtajakaksikkoa Jason Westia sekä Vince Zampellaa vastaan. Kaksikko syyttää yhtiötä sopimusrikkomuksista, kun taas Activisionin mukaan miehet kävivät salaa keskusteluja Electronic Artsin kanssa.

Lähde: Polygon