Keskiaikateemainen suurstrategiapeli Crusader Kings 3 on saavuttanut myyntimenestystä.

Kolme vuotta sitten pc:lle ilmestyneen Crusader Kings 3:n julkaisija Paradox Interactive kertoo pelin ylittäneen jo kolmen miljoonan kappaleen myyntiluvut. Kolmivuotisjuhlan kunniaksi ruotsalaisstudio on paljastanut myös muita kiinnostavia yksityiskohtia kuningaskuntasimulaattoristaan.

Crusader Kings 3 -pelaajien kerrotaan kolmen vuoden aikana kerryttäneen kaikkiaan 317 069 077 pelituntia. Kyseiseen peliaikaan on mahdutettu rahtusen yli 50 miljoonaa onnistuneesti toteutettua murhasuunnitelmaa, eli murhia on toteutettu keskimäärin hieman yli kuuden pelitunnin välein. Samaan aikaan on mahtunut kaikkiaan 34,5 miljoonaa hääjuhlaa, joista 7 790 on lipsahtanut verilöylyn puolelle. Viime toukokuussa ilmestyneessä Tours & Tournaments -lisäosassa peliin lisättyjä suuria turnajaisia on ehditty kehittäjien mukaan verrattaen lyhyessä ajassa järjestää jo 1,3 miljoonaa kappaletta.

Crusader Kings 3:n kerrotaan myös saaneen vielä kolmantena vuonnaan reilusti uusia pelaajia. Viimeisimmän vuoden aikana pelin on löytänyt noin 1,37 miljoonaa käyttäjää. Pc:n lisäksi Crusader Kings 3 on saatavilla myös PS5- ja Xbox Series X/S -konsoleilla, joille se julkaistiin marraskuussa 2022.

Lähde: Paradox

YouTube video