Syyskuussa julkaisunsa Xbox 360:llä ja PlayStation 3:lla saanutta Grand Theft Auto V:tä on toimitettu kauppoihin asti maailmalla yli 32,5 miljoonaa kappaletta, peliyhtiö Take-Two on tiedottanut.
Osin juuri uuden GTA:n menestyksen myötä Rockstar Gamesin emoyhtiön tulos loka-joulukuun välisellä ajanjaksolla on ollut vahva. Take-Two kertoo tehneensä nettovoittoa (GAAP) tilikauden kyseisen ajankohdan ansiosta nyt 578,4 miljoonaa dollaria eli noin 428 miljoonaa euroa. Viime vuonna voittoa vastaavassa ajassa yhtiö teki 70,9 miljoonaa dollaria.
GTA:n ohella Take-Two mainitsee sekä WWE 2K14:n että myös NBA 2K14:n menestyneen hyvin markkinoilla. Jälkimmäiseksi mainittua on nyt toimitettu jälleenmyyjille 5 miljoonaa kappaletta.
Vuonna 2012 alkujaan nähty Borderlands 2 on sekin mennyt edelleen kaupaksi. Jälleenmyyjille peliä on tähän mennessä toimitettu kaikkiaan nyt 8,5 miljoonaa kappaletta ja se on näin julkaisija 2K Gamesin myydyin peli koskaan.
Hyvän loppuvuoden myötä Take-Two odottaa nyt, että sen maaliskuun lopulla päättyvästä tilikaudesta tulisi tulokseltaan ennätyksellinen. Yhtiö odottaa tilikauden liikevaihdon (ei-GAAP) keikkuvan 2,38 miljardin dollarin lähettyvillä.
Lähde: Take-Two