Tänä päivänä vallitseva toimintapelibuumi saattaa osin johtua juurikin siitä, mitä nykypelien ulkoasulla voidaan saada aikaan. Näin väittää ainakin 2K Gamesilla johtotehtävissä toimiva Christoph Hartmann, joka näkee rajoittuneen ulkoasun hankaloittavan tunteiden välittämistä peleissä ja näin myös jopa pelisuunnittelua.

– Vaarallinen tehtävä -elokuvan tapaisen kokemuksen luominen peleihin on helppoa. Brokeback Mountainin tunteiden uudelleenluominen olisi sen sijaan haastavampaa tai ainakin tässä maassa todella arkaluontoista. On todella hankalaa luoda voimakkaita tunteita, kuten surua tai rakkautta, eli asioita, jotka ajavat elokuvia eteenpäin, Hartmann luetteli GamesIndustry Internationalille.

– Siihen asti kunnes pelit ovat fotorealistisia, on uusien genrejen saavuttaminen hankalampaa. Voimme oikeastaan vain keskittyä toiminta- ja räiskintäpeleihin – ne soveltuvat konsoleille tällä hetkellä.

Hartmannin mielestä fotorealismi on juurikin ainut keino, jolla pelialaa voitaisiin muuttaa niinkin merkittävästi, että se voisi käyttää hyväkseen laajaa tunteiden kirjoa. Samalla hän kuitenkin näkee, että kyseinen piste olisi lisäksi eräänlainen pääteasema, jonka saavutuksen aikoihin näkisimme kenties myös viimeiset konsolit.

Ainakin Minecraft-luoja Markus ”Notch” Persson on jo ehtinyt kritisoimaan Hartmannin ajatusmaailmaa Twitterissä. Perssonin itsensä mielestä fotorealismiin keskittyminen nimenomaan rajoittaisi vain peligenrejen määrää.

Ruotsalaiskehittäjä ei myöskään oikein ymmärrä Hartmannin tunneperustelua. Notch on omien sanojensa mukaan jo Proteuksessa kokenut enemmän tunteita kuin yhdessäkään aiemmassa 2K:n pelissä. Hän myös korostaa, että muun muassa animaatiosarja Futurama on saanut hänet usein surullisemmaksi kuin monet surulliseksi leimatut elokuvat.

2K Games on julkaissut muun muassa pelejä kuten Borderlands sekä Spec Ops: The Line.

Lähde: GamesIndustry, Markus Persson (Twitter)