IO Interactive on todennut, ettei tulevan 007 First Lightin James Bond ole alusta asti täydellinen ja kaiken kokenut agentti. Tiimi haluaa sen sijaan näyttää, miten nuori Bond kasvaa ja kamppailee agentin roolissaan.

Lue myös: IO Interactive sai Bond-oikeudet tulevaan toimintaseikkailuunsa erikoisella tavalla – Daniel Craig nähtiin aluksi Hitmanin Agent 47:nä

Lue myös: 007 First Lightin pääroolit julkistettiin – irlantilaistähti esittää nuorta James Bondia

Pelin luova johtaja Hakan Abrak kertoo Edge-lehden tuoreessa haastattelussa, että studion tarkoituksena ei ollut tehdä hahmosta ”supersankaria heti ensimmäisestä päivästä lähtien.”

– Emme halunneet luoda hahmoa, joka on heti maailman huipulla – kovettuneena, kokeneena sekä sydänsuruista paatuneena ja piiloutuneena rautaisen panssarin taakse, Abrak kuvailee.

Teoksen kerronnasta ja elokuvallisesta ohjauksesta vastaava Martin Emborg viittaa puolestaan vuoden 1962 elokuvaan Dr. No (julkaistu Suomessa nimellä Salainen agentti 007 ja tohtori No). Elokuvassa Bond esitellään jo täysin valmiina agenttina.

– On aika hullua, että Dr. No alkaa… ja Bond on jo täysin muotoutunut. Hän voittaa korttipelissä kauniin naisen, joka haluaa vain, että Bond veisi hänet kotiin. James juo ja on vain tylsistynyt. Kyseessä on hänelle vain yksi torstai muiden joukossa. Elokuvassa nähdään äärimmäistä toiveiden täyttymistä, mutta se ei ole kovin samaistuttavaa, Emborg toteaa.

Vaikka 007 First Lightissa Bond muun muassa hyppää liikkuvasta lentokoneesta lähes vahingoittumattomana, hän ei vielä ole kokenut ammattilainen, jolle jokainen tehtävä olisi rutiinia.

007 First Light ilmestyy PS5:lle, Xbox Series X/S:lle, Switch 2:lle ja PC:lle 27. maaliskuuta 2026.

Lähde: GamesRadar, Edge

Lue myös: Kaipaatko GoldenEye 007:n kaltaista agenttitoimintaa? Tällainen on kehitteillä oleva Agent 64: Spies Never Die

Lue myös: Elämä vilisee silmissä! Uusi Red Dead Redemption 2 -modi näyttää pelaajalle tekoälyhahmojen muistoja heidän kuollessaan

Lue myös: Joukko laatupelejä lähtee pian PS Plus -palvelusta – vielä ehdit Until Dawnin kehittäjien valintavetoisen kauhun tai Battlefieldin pariin