Etsi
Sonic the Hedgehogin oma animaatiota ja oikean maailman ihmisiä yhdistävä leffa on yhä valmisteilla. Vauhtiin päästään ensi vuonna.
Cat Quest jatkuu ensi vuonna koirien tuella.
Valve lupaa tarjota jatkossa parempia datatyökaluja Steamista nyt kun epävirallinen Steam Spy ei toimi enää vanhalla tarkkuudella.
The Messenger -ninjapeli on saanut olan takaa pelikuvaa, josta käy aikalailla selväksi sen retrohenkinen tyyli.
Pelikehittäjä Niantic pyrkii AR-teknologian edelläkävijäksi
Tuoreet huhut ovat viemässä Googlea oman pelialustan rakentajaksi.
Sega Mega Driven kulttiklassikko ToeJam & Earlin paluu nähdään näillä näkymin syksyllä.
Undead Labsin zombipeli jatkaa kasvuaan niin pelaajien kuin sisällönkin osalta.
From Softwaren Dark Souls 3 sisälsi Battle Royale -pelitilan ennen nykyistä battle royale -buumia.
CD Projekt Red on kertonut puolalaislehdistölle tarkemmin Cyberpunk 2077:n tilanteesta.
Microsoft ja Showtime lupailevat, että Halo-televisiosarja olisi viimein tapahtumassa.
Wrecking Ball - tai tuttavallisemmin ihan vain Hammond - on paljastunut Overwatchin uudeksi sankariksi.
Tähtien sodan parissa viimeiset vuodet työskennellyt Amy Hennig on vahvistanut lähteneensä EA:lta.