Etsi
Elite Dangerousin kevennetty Arena-versio on poistunut myynnistä vähäisten käyttäjämäärien johdosta.
The Legend of Zelda: Breath of the Wild saa tämän vuoden aikana vielä lisäsisältöä, jota varten Nintendo on myymässä ihan kausikorttia.
Nintendo Switchille saapuva Ultra Street Fighter 2 näyttäisi tarjoavan taistelupelin ystäville ensimmäisen persoonan mätkintää.
Turn 10 Studiosin tuorein ajopeli Forza Horizon 3 on myynyt maailmalla jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta.
EA Access -tilaajat voivat nyt napata pelattavakseen suositun skeittipeli Skate 3:n.
Battlefield 1 saa talvipäivityksensä tänään. Videoesittely kertoo, mitä jykevältä päivitykseltä voidaan odottaa.
Uusi Humble Freedom Bundle kokoaa yhteen hurjan määrän pelattavaa, luettavaa ja kuunneltavaa vapauden nimissä.
Adventure Timea muun muassa tehnyt Frederator Studios on Castlevanian lisäksi tuottamassa vielä myös Costume Questiin pohjautuvaa animaatiosarjaa.
PlatinumGamesin ensi kuussa ilmestyvästä toimintapelistä NieR: Automata on saatu runsaasti uutta pelikuvaa innokkaimmille.
Rämeen olento eli Swamp Thing on viimeisin Injustice 2:een mukaan pomppaava DC-hahmo.
Pyykkönen kertoo, miten Team Ninjan mainio mutta äärimmäisen vaikea samuraiseikkailu Nioh helpottuu hieman.
Japanilaisten roolipelien superklassikko Dragon Quest VIII on kääntynyt 3DS:lle entistä monipuolisempana ja taskumuotoon erinomaisesti muokattuna.
Pelaajalehti.comin kaikille avoimessa arvostelussa Dragon Quest VIII: Journey of the Cursed Kingin 3DS-versio.