Pelaaja-lehden sivuilta tutut Toinen pelaaja -kolumnit julkaistaan myös Pelaajalehti.comissa. Julkaisemme alkuun kolumnistimme Juuso Janhusen vanhempia kirjoituksia joka keskiviikko siihen asti, kunnes sisältö ottaa itsensä kiinni. Sen jälkeen kolumni nähdään sivustolla aina seuraavalla viikolla uusimman lehden julkaisusta.
”Onneksi olkoon! Olet nyt tason 48 hurmuri. Uusia iskurepliikkejä nyt saatavilla treffivalikossa.” Näin ilmoittaa Sonyn julkaisema deittisimulaatio uusi Love Grind pelaajan onnistuttua saamaan kutsun yökylään treffien päätteeksi.
Love Grindissa pelaaja kulkee arkisissa paikoissa: kuppiloissa, lähikaupoissa ja lenkkipoluilla. Näissä päähenkilö kohtaa viehättäviä sinkkuja, joita voi hetken rupattelun jälkeen pyytää treffeille. Tumma vai vaalea, lukutoukka vai sporttinen energiapakkaus? Vaihtoehtoja riittää.
Tai riittäisi, jos Love Grind olisi totta.
Siitä huolimatta, että rakkaus ja parinmuodostus ovat yksi elämän keskeisimmistä alueista, ei niihin perustuvia pelejä juuri nähdä länsimaisten pelikauppojen hyllyillä. Ei, vaikka pelaajien keski-ikä on nousussa ja näiden teemojen luulisi olevan myös siksi pelaajille tuttuja.
Toki esimerkiksi Skyrimissä tai uusimmissa GTA:n osissa voi päätyä treffeille tai naimisiin, mutta ihmissuhteiden ja erityisesti deittailun koukeroista maailmaa ei niissäkään tutkita kovin moniulotteisesti. Usein parinmuodostus perustuu kovin yksioikoiselle tapahtumaketjulle. Suorita tehtävä, anna siitä palkinnoksi saamasi amuletti, keihäs, jakoavain tai joku muu hely ihastuksellesi ja kappas, nyt voit kosia.
Myös The Sims tarjoaa oman tulkintansa aiheesta, mutta se on jokseenkin yksitoikkoinen ja aikuiseen makuun hieman naiivi. Ensisuudelmaan loikataan parin kömpelön keskustelun jälkeen ja ruutu sumenee sopivasti, kun pariskunta pääsee pehkuihin. Ihan söpöä, muttei kovin realistista.
Jättämällä deittailumaailman ja nuorten aikuisten sekavat suhdekuviot hyödyntämättä pelinkehittäjät menettävät mahdollisuuden luoda jotain todella ainutlaatuista ja ennen kaikkea hauskaa.
Kuvitellaanpa vielä hetki, miten Love Grind jatkuisi. Valittuaan treffipaikan pelaaja voisi kehittää päähenkilönsä ominaisuuksia lukemalla kirjaa, harrastamalla urheilua tai vaikkapa kyselemällä deittivinkkejä kavereiltaan. Hankitut lisätaidot ja -ominaisuudet avaisivat uusia sanavalintoja ja toimintoja treffeillä. Ei kuulosta vielä kovin kummoiselta, eihän?
Heitetäänpä sekaan pari reaktionopeutta mittaavaa haastetta. Jos et esimerkiksi vastaa treffikumppanisi kysymyksiin tarpeeksi nopeasti, luulee tämä, ettet ole kiinnostunut hänen kanssaan samoista asioista. Tunnelmamittari vilkkuu punaisella, ja pyydät tilanteen korjataksesi seuralaistasi tanssimaan, mutta pahaksi onneksesi tason 13 deittaajana et ole vielä kovin terävä parkettien partaveitsi. Tästä ei taida tulla vuosisadan rakkaustarinaa.
Tai miten olisi peli, jossa iskurepliikkien laukominen tuntemattomille olisi pääosassa? Senhän voisi sijoittaa mihin tahansa baariympäristöön. Pelin päähenkilön suoritusta voisi tehostaa tai turmella esimerkiksi nauttimalla alkoholia. Jos rohkaisuryyppyjä tulisi otettua liian monta, saattaisi pelin sankarin suusta tulvia kömpelöä mukahassuttelua, joille tekoälyhahmot vain nyrpistäisivät nenäänsä. Ja vastaavia tilanteita löytyisi pelintekijöiden käyttömateriaaliksi loputtomasti.
Toki alkoholin tuominen peleihin toisi mukanaan myös K-18-ikärajan, mutta tuskinpa tuo ketään alan harrastajaa järkyttäisi.
Sen sijaan uusia pelaajia, niitä joille deittikiemurat ovat vetoavampia kuin vaikkapa tuhanteen kertaan nähdyt toimintarymistelyt, tällaiset pelit voisivat houkutella.
– Juuso Janhunen
Kolumni on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehdessä numero 127, joka julkaistiin huhtikuussa 2013.
Kuvitus: Minna Erkola