Olen pelaajana näemmä sitä tyyppiä, joka hurahtaa kunnolla aina yhteen peliin kerrallaan. Viime ajat se peli on ollut Dark Souls.
Katsotaanpa aluksi video, jonka löydät tämän blogauksen ylälaidasta. Siinä on (vahingossa) slo mo -vauhdilla etenevä puolen minuutin tarina, jossa tuntematon sankari juoksee Anor London eli auringonjumalten kaupungin katedraalin katolla. Kaupungin vartijoihin kuuluva hopeiseen haarniskaan pukeutunut ritari ammuskelee miekkosta naurettavan kokoisella jousellaan. Twäng! Plonk! Auts, nuo pesismailan kokoiset nuolet sattuvat varmasti.
Mutta miksi kamera kuvaa koko ajan tuota ruukkua etualalla? No tietysti siksi, että se ruukku olen oikeasti minä tai Dark Souls -hahmoni. Tuo ihastuttava neito on saanut syvyydessä asuvalta muinaiskäärme Kaathelta voiman tunkeutua rinnakkaismaailmoihin ja viedä ihmisyyden niiden sankareilta. Niinpä videolla näkyvä pelaaja saa yhtäkkiä niskaansa voimallisen kristallisielukeihään. Selviytymismahdollisuudet: plus miinus nolla prosenttia. Eihän tuossa ole mitään reilua. Jos roolipelihöpötys riisutaan tapauksesta, ammuin tuota täysin viatota kaveria selkään fantasiamaailman singon vastineella ja vein hänen sielu- ja ihmisyyspisteensä.
Olen melko varma,että jos kyseessä olisi joku toinen peli, saattaisin potea huonoa omaatuntoa, sillä tässähän täyttyvät kaikki ikävän toiminnan tuntomerkit. ”Kämppäystä” yhdessä kohdassa minuuttikaupalla (leikkasin sen pois videosta). Optimoitu aseistus selkäänpuukotusta varten. Heppu on sitä paitsi omassa pelissään maailman ainoa toivo, luvattu sankari.
Dark Soulsissa mikään tuo ei tunnu. Peli on muutenkin niin ilkeä ja epäreilu, että pahana punaisena hengenä iskiessä tuntee kuuluvansa rekvisiittaan. Miksei kaveri ollut enemmän varuillaan? Välillä itsekin huomaa toivovansa invaasioita, jotta pelottavan vaikea pelimaailma tuntuisi vielä vaikeammalta. Tulikohan videon tapauksesta osa tuon täysin tuntemattoman kaverin Dark Souls -tarinaa, vai heittikö hän ohjaimen ikkunasta raivon vallassa. Emme koskaan saa tietää, ja sekin kutkuttaa mielikuvitusta.
P.S. Katselimme Dark Soulsia Huttusen kanssa DigiExpon lavashow’ssa, jossa nähdään kuinka arvon päätoimittaja pelaa oikeastaan aika hienosti, vaikka ei ole koskenut peliin tätä ennen kertaakaan aiemmin. Omasta suorituksestani en sano mitään, vaikka lopulta onnistuinkin väistämään palavaa tynnyriä sankarillisella hypyllä. Tapausta voi katsella YouTubessa kiitos Dempan, joka kuuluu PelaajaBoardin aktiiveihin.