Minipelien tarkoituksena on monesti sekä tuoda lisäarvoa että pidentää emopelin kestoa. Turhan usein ne ovat kuitenkin tehty lähinnä niiden itseisarvo mielessä pitäen, eikä toteutus yllä hyvälläkään tahdolla nautinnolliselle tasolle. Paras tilannehan näissä on luonnollisesti silloin, kun peli kuitenkin pakottaa pelaajan kahlaamaan puolivillaisen pokeripelin tai joogasession lävitse ennen kuin minkäänlaista etenemistä pääsee suorittamaan. Saavutuksia on saatu niin ankarista kaksintaisteluista länkkärimaisemissa kuin kanojen potkimisestakin, mutta harvoin tulee vastaan minipeliä jonka parissa aidosti viihtyy. Sitten tuli The Witcher 3: Wild Hunt ja Gwent.
Yllätyin pelin toimivuudesta, sillä odotin jälleen yhtä puolivillaista korttipeliä josta en pääse yli enkä ympäri vaikka mielenkiinto olisikin lähellä nollaa. Voi kuinka väärässä olinkaan, ja parin opetteluerän jälkeen aloin toden teolla nauttia tästä yksinkertaisen viihdyttävästä sivuaktiviteetistä. Vaikka tekoälyn huiputtamisen nautinnollisuus karsiutuu melko nopsaan, jaksaa peliä silti tahkota uusien korttien ja taktiikoiden toivossa. Käytännössä pelaajilla on muutamista eri vaihtoehdoista valitut pakat, joilla toisen kimppuun käydään pöydälle kortteja ketjuttaen. Taistelijoita löytyy aina lähivahinkoa tekevistä miekkamiehistä etäältä ampuviin jousipyssysankareihin ja raskaan sarjan ballistoihin. Erilaisia korttipakkoja löytyy myös jokaisen tarpeisiin, jolloin jokaisen luulisi löytävän omalle pelityylilleen sopivan yhdistelmän.
Vuoropohjaisessa minipelissä on kahdesta kolmeen erää, sillä lopulliseen voittoon tarvitaan aina kaksi päihitystä. Pelattavissa olevaan käteen valikoituu rajattu määrä satunnaisia kortteja joilla on parhaimmillaan selvittävä koko erän ajan, joten taktikointia ja erikoiskortteja tarvitaan. Pelaajan onkin opittava hyödyntämään omaa pakkaansa monipuolisesti erilaisia vastapuolen yhdistelmiä vastaan, mutta myös päivitettävä aktiivisesti omaa kortistoaan. Eri tasoiset vastustajat pitävät ottelut yllätyksellisinä, mutta silti sitä melkeinpä toivoisi että Gwentiä pääsisi pelaamaan myös ihan ihmisten kesken. Esimerkiksi mobiilipeliksihän tämä kääntyisi täydellisesti ihan jo sellaisenaankin – toivon totisesti että CD Projekt REDillä on pelisilmää tämän toteuttamiseksi.
Gwent on täydellinen esimerkki siitä, miten yksinkertaisestakin minipelistä saadaan koukuttava ja hauska. Noituria käynnistellessä mielessäni ei suinkaan ole vehreitä metsiä kansoittavat hirviöt tai tarinassa eteneminen. Ehei, minä ajattelen lämmöllä niitä Gwentin parissa kuluneita tunteja.
Jenni Ahlapuro