Kirjoittelin muutama viikko takaperin siitä, miten pelien arvostelussa käytetyt numerolliset arvosanat tuntuvat jossain määrin hankalilta sisäistää. Asteikolla yhdestä kymmeneen jää keskiväli vähän mysteeriksi, jolloin esimerkiksi seiskan pelit jäävät jostain syystä mieleen vähemmän imartelevina teoksina. Jäin jo tuolloin pohtimaan arvosanojen merkitystä lukijoille, mutta vettä sain myllyyni vasta kun pelisivusto Eurogamer ilmoitti luopuvansa systeemistä omalla sivustollaan.
Alati muuttuvia videopelejä on lähes mahdoton arvostella samaan tapaan kuin ennen. Jatkuvasti päivittyvät verkkopelit valtaavat alaa, ja lisäksi me näemme enenevissä määrin julkaisupäivänä hyvinkin vaiheessa olevia nimikkeitä, joiden korjaaminen jälkikäteen ei ole homma eikä mikään. Arvostelukappale saattaa joskus poiketa oleellisesti lopullisesta tuotteesta, jolloin urakka hankaloituu entisestään. Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun tuntuu että vasta nyt Assassin’s Creed: Unityn pariin ehtineet ystäväni pelaavat täysin eri peliä kuin minä julkaisussa.
Jos arvosanojen tulkitseminen ja työstäminen tuntuu joskus hankalalta, niin miksi sitä pitäisi sitten tehdä? Minulta oikeastaan puuttuu kokonaan kanta siihen, mitä asian kanssa tulisi tehdä, sillä näen molemmissa vaihtoehdoissa paljon sekä hyvää että huonoa. Kirjoittajana haluaisin tietenkin saada teksteilleni sen huomion mitä koen niiden ansaitsevan, mutta realistina on ymmärrettävä ettei internetin ihmekaudella keskivertokuluttajan kärsivällisyys aina riitä syväluotaavan analyysin seulomiseen. Jokaisella on oma mielikuva eri arvosanojen merkityksestä, jolloin niiden olemassaolo helpottaa usein lukupäätöksen tekoa. Ei minua ainakaan kiinnosta kolmosen pelit tippaakaan, saati että jaksaisin niistä lukea sanaakaan.
Ymmärrän, että pelien arvosanat ja esimerkiksi Metacriticin liika syynääminen aiheuttaa paineita pelinkehittäjille. Toisaalta taas Eurogamerin kolmekohtainen asteikko jossa joko kehoitetaan kokeilemaan tai välttämään tiettyjä pelejä on käytännössä lähes sama asia, sillä pelejä edelleen arvotetaan tietyn järjestelmän mukaan. Tällä kuitenkin päästään eroon kiusallisesta vaivasta nimeltään vääristyneet arvosanat, joita etenkin rapakon takaa tunnutaan harrastavan. Aina ei teksti ja numero kohtaa mitenkään, jolloin koko julkaisun uskottavuus voi parhaimmillaan olla hyvin kyseenalainen – etenkin kun puhutaan niistä kirkkaimmista kehuista.
Otin asian esille, sillä kotimaisessa mediassa näitä asioita ei ole vielä tarvinnut liiemmin pohtia. Suuren maailman trendit tapaavat rantautua meille kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, ja onkin valtavan mielenkiintoista pohtia missä mennään muutaman vuoden kuluttua. Ehkä saan vihdoin tahtoni läpi ja Pelaajassa nähdään arvosteluja vain meemien ja vuosittaisen joulukalenterin muodossa.
Jenni Ahlapuro