Kirjoittaja on Pelaajalehti.comin rekisteröitynyt käyttäjä, eikä kuulu Pelaaja-lehden toimitukseen. Kirjoittajan mielipiteet tai näkemykset eivät edusta H-Town Oy:n tai Pelaajan virallista linjaa.
”War… war never changes.” Näin murisi yksi suosikkinäyttelijöistäni Ron Perlman aikoinaan ensimmäisen Fallout-pelin alussa. Miehen jutuissa oli todellakin perää sillä sota ei koskaan ole muuta kuin konflikteihin perustuvaa oman edun ajamista jossa on osallisena vähintään kaksi osapuolta.
Oli kyse sitten Yhdysvaltain sisällissodasta, ensimmäisestä maailmansodasta, Persianlahden sodasta, Tähtien Sodasta tai vaikkapa Irakin sodasta, on kaikissa sodissa sama agenda. Sota ei ideologiana ehkä muutu mutta se toden totta kehittyy. Napoleonin aikaisissa sodissa taistelutantereina olivat aavat pellot jossa strategiat sekä mies- ja tulivahvuudet kohtasivat toisensa. Kolikon toisella puolella on moderni sodankäynti jonka suurimmat taistelut hoidetaan yleensä punaista nappia satojen kilometrien päästä painamalla.
Konsolisodat eivät ole poikkeus sääntöön. Ne ovat sotia joissa tavoitteet ovat osapuolilla samat; olla ja omistaa markkinoilla olevista pelikonsoleista se paras. Kun vielä muinoin sotaa käytiin nimenomaan pelivalikoimilla, on tämä sota myös kehittynyt teknisempään suuntaan. Nykyään ne videopelaamisen oleellisimmat asiat eivät ole avain voittoon vaan nykyään sotaa käydään pikselieroista. Hakekaa oksennuspussinne hyvät naiset ja herrat, nyt puhutaan pikselisodista.
1080p or GTFO
Kuulun itse siihen koulukuntaan joka on pelannut videopelejä sen ns. kultakausilla. NES-aikakauden kansainvälinen läpimurto, 16-bittisten konsolien laadukas valtataistelu, ensimmäisen Playstation aikaansaama valtavirtabreikkaaminen… kaikki hienoja aikoja olla pelaaja ja opetella pelialan koukeroita.
Tuolloin pelikonsolit olivat vielä nimenomaan pelaamiseen tarkoitettuja apparaatteja joiden pääasiallinen käyttötarkoitus oli toimia interaktiivisena ajanvietteenä joko yksin tai parhaimmassa tapauksessa porukassa. Markkinoilla oli tuolloinkin useita eri pelikonsoleita joiden välillä valita ja nämä pelikonsolit kilpailivat keskenään lähinnä maskotein ja pelivalilkoimin.
Keskustelut ala-asteen pihalla siitä, kuinka Mario-pelit ovat Sonic-pelejä parempia ja kuinka PlayStationin pelivalikoima on monia kertoja parempi kuin Saturnin arcade-peleihin painottava pelikirjasto, eivät unohdu ja tämä nimenomaan oli sitä oikeaa konsolisotaa. Pääpaino sotimisessa keskittyi nimenomaan tuotteisiin, joita tässä harrastuksessa käytämme ja jotka välittävät meille ne tuntemukset, joita tämän harrastuksen myötä saamme.
Tiedätkö kumpi versio GTA V:stä on kuvassa? Oikea vastaus: Mitä v*tun väliä!!??
Tuolloin konsolien väliset tehoerot olivat merkittäviä ja valinta konsolien hommaamisen välillä tehtiin nimenomaan pelillisten preferenssien johdosta. Ottaako PlayStation ja sen sadat, ellei jopa tuhannet, laatupelit huippuluokan CD-tason äänimaailmoilla, vaiko kenties ottaa N64 ja sen graafinen ylivertaus suppeammalla pelivalikoimalla? Oikeita ja tuntuvia eroja joista pystyi kiistelemään ihan vakavalla naamalla.
Nuo päivät ovat kuitenkin kaukainen muisto vain sillä nykyään konsolien, etenkin Sonyn ja Microsoftin, erot ovat tehoissa niin minimaalisia että erot pitää tehdä muualla. Exclusive-pelejä ei enää ilmesty samalla tahdilla kuin esim. 16-bittisellä aikakaudella, jolloin EA:n urheilupeleissäkin saattoi olla tuntuvia eroja eri konsoleilla pelattuna. Niitä videopelaamisen kannalta tärkeimpiä asioita, itse pelejä, ei voi enää käyttää sotavälineenä niin tehokkaasti.
Evoluutio on tehnyt tehtävänsä ja nykyään konsolisotaa käydään vertailemalla täysin pelaamiseen ja pelaamisen riemuun liittymättömiä pseudoeroja, joilla ei aikuisten oikeasti ole mitään merkitystä siihen tuotteen lopulliseen laatuun tai eroon. Nämä väen väkisin vaadittavat erot kaivetaan ties mistä epäoleellisista asioista ja yleensä ne ovat rivi numeroita joiden tarjoamat erot kilpailijaan nähden ovat mikroskooppisen pieniä ja 99,99% tapauksista täysin kokijansa silmissä.
Jostain syystä nykyään pelien laatuun ei vaikuta niinkään pelattavuus, haaste tai muutkaan videopeleissä oikeasti merkitsevät asiat vaan nykypäivän nimimerkkien takaa parkuvien urpojen mielestä laatu on yhtä kuin resoluutio. 720p-statuksella pyörivä peli ei vaan jostain kumman syystä voi olla yhtä hyvä kuin 1080p-resoluutiota hyödyntävä, oli kyseessä sitten eri peli tai ei.
Mun konsoli on parempi kuin sun konsoli!
Jokaisella sodalla on aina aloittajansa ja alkuhetkensä. Mikä oli tämän nykymuotoisen konsolisodan alkuhetki? Sitä en tiedä mutta haluaisin todella tietää miten sen saisi loppumaan? Videopeleihin keskittyvällä medialla on suuri rooli tässä asiassa. Sen rooli kaikkien näiden sotatantereiden (lue: keskustelufoorumeiden) keskellä olisi toimia tarhatätimäisen sovittelijan osassa joka kertoisi näille riitapukareilla että videopelaamisen pitäisi oikeasti ola hauskaa ja näillä naurettavilla tehovertailuilla ei oikeasti ole minkään helvetin järjen mukaan mitään eroa siihen että kuinka paljon peli X on laadukkaampi kuin peli Y.
Pelimedia ei tätä kuitenkaan tee ja se on enemmän kuin huolestuttavaa. Viikottaiset comparison-videot ja muut aihetta valitettavan vakavissaan sivuavat artikkelit ovat arkipäivää niin printatussa kuin näyttöpäätteiltämme silmiimme välittyvässä pelimediassa ja sen sovittelevan ja lempeän tarhatädin sijaan, toimii pelimedia lähinnä riidankylväjän roolissa ja nauraa matkalla nettilinkkien klikkauksia laskevaan pankkiin.
On enemmän kuin surullista nähdä eräänkin arvostamani pelimedian edustajan tunkevan naurettavan raflaavilla otsikoilla höystettyjä pikselieroihin keskittyviä vertauvideoita nettisivujensa etusivulle, etenkin kun ottaa huomioon että kyseisen pelimedian slogan on ”Rakkaudesta videopeleihin”. Onko tämä rakkaus sitä, että kiljutaan nimimerkkien takana satojen kilometrien päässä olevan toisen nimimerkin kanssa siitä, kuinka sen toisen konsolin Call of Dutyssä on yksi pikseli vähemmän vinossa kuin siinä toisessa, vai sitä että sitä todella muistaa Street Fighter IV:tä tai Super Mario Galaxya pelatessaan kuinka hauskaa videopelaaminen voi oikeastaan olla?
Yksi konsolisukupolvensa parhaita pelejä ja uskokaa tai älkää, se ei ole edes 1080p
Totta kai keskustelu on aina tervetullutta, oli kyseessä mikä tahansa asia, mutta kun keskustelu on tasoltaan sitä luokkaa mitä se näissä viimeisten aikojen konsolisotimisissa on ollut, ei voi kuin pyöritellä päätään tai pikemminkin upottaa kasvonsa kämmeniin ja toivoa, että nämä äidin pikku neropatit saisivat elämässään parempaa tekemistä kuin rakkaan harrastukseni saastuttamisen.
Konsolien, edelleen näiden kahden nimeltä mainitsemattoman, väliset erot näkyvät nykyään aivan muualla kuin itse pelaamisessa. Nämä laitteet ovat nykyään kodin viihdekeskuksia jotka ovat täynnä ties minkälaisia sovelluksia ja apuohjelmia, joten miksi ei kohdistaa tulivoimaa näihin osa-alueisiin?
Myös yksinoikeuspelien paremmuuseroista on mainiota keskustella mutta sekin keskustelu on valitettavasti mennyt siihen viime aikoina kuinka toisen konsolin ajopelissä on kaksi tai kolme pikseliä kirkkaampana ruudulla kuin toisen konsolin tasoloikkapelissä. Relevanttia ja mihinkään johtavaa? Ei todellakaan mutta odotas kun päästään puhumaan maa- ja varjotekstuurien mikroskooppisen pienistä eroista…
Paska peli koska ei ollut 60fps
Pelaaminen elää tällä hetkellä valitettavaa murrosvaihetta, jossa sen ei todellakaan pitäisi olla. Uusien konsolisukupolvien yleensä esittelevät innovaatiot ovat kaukana poissa kun laitevalmistajat keskittyvät vain ja ainoastaan parempien tehojen valjastamiseen sen sijaan että esittelisivät uusia tapoja pelaamiseen ja jos jotain uutta tai innovatiivista satutaan edes kokeilemaan, ajetaan se hyvin nopeasti alas ja tehdään kaikenlaisia itkuvirsiä ympäri internetiä.
Indie elää ja voi hyvin, koska se on enää ainoa paikka, jossa oikeasti kehittäjät uskaltavat yrittää uusia asioita. Mutta se, mikä innovaatiossa voitetaan, hävitään yleensä kaikessa muussa ja näin ei asioiden pitäisi olla. Innovaatioiden ja ison rahan tuotantoarvojen yhdistäminen on tänä päivänä jotain, joka on yhtä harvinaista kuin fiksu teksti Pelaajalehti.comin uutiskommentoinnissa.
Grafiikka ja teräväpiirto tekee hyvän pelin, kysykää vaikka yhdeltä vuoden paskimmista peleistä, joka kuvassa näkyy.
Muinoin sitä sai hieman häpeillä ja katsoa kenkiään kun kertoi jollekin henkilölle pelaavansa uusinta Super Mario -peliä. Yhdessä vaiheessa se oli äärettömän siistiä keskustella muiden ihmisten kanssa siitä miten on saanut Wipeoutissa uuden loistavan kierrosajan. Nykyään on lähinnä noloa ja hävettävää seurata muiden pelaajien argumentointia ja mietteitä tiettyihin asioihin liittyen ja samalla sitä itsekin harmittelee että luokittelee itsensä pelaajaksi.
Harmillista tosiaan.
– Norsukampa
Jos haluat saada oman tekstisi julkaistua Pelaajalehti.comin Blogit-osiossa, rekisteröidy sivustolle ja lue julkaisuohjeet täältä.