Ajan tylsyttämä terä
Wiillä ja 3DS:llä nähty Xenoblade Chronicles nauttii jonkinmoisesta kulttisuosiosta Nintendo-roolipelaajien keskuudessa. Noin vuosikymmen takaperin peli nimettiin Pelaajankin sivuilla sukupolvensa tärkeimpien japanilaisroolipelien joukkoon, mutta syystä tai toisesta tämä niin sanottu helmi on omalta osaltani pölyyntynyt pelihyllyssä koskemattomana. Switchin Xenoblade Chronicles: Definitive Edition antoikin täydellisen tekosyyn paikata aukko sivistyksessä, vieläpä entistä ehommalla otteella.
Jopa ummikolle Definitive Editionin huomattavin uudistus on sen uusiksi pantu ulkoasu, sillä miekkasankari Shulk ja muu hahmokatras on päivitetty alkuperäispeliä animehenkisemmäksi. Tämä tuo ilmeikkyyttä rauhallisempiin keskusteluihin ja siirappista draamaa pursuavaan tarinaan, jossa Shulk ja kumppanit lähtevät kostoretkelle mechon-robottien hyökättyä sankareiden kotikylään. Vanhoille faneille silti tärkein lisäys lienee alusta asti avoinna oleva 15–20 tunnin Future Connected -lisäkampanja, jossa Shulk ja Melia seikkailevat pääpelin jälkeisessä ajassa.
Xenoblade Chroniclesin universumi on itsessään varsin kiehtova, sillä Bioniksen ja Mechoniksen maailmat ovat todellisuudessa kaksi jättimäistä titaania, jotka ovat iänikuisen taistonsa saatossa jähmettyneet paikoilleen. Upeista maisemista ei mielikuvitusta puutu etenkään seikkailun alkupuoliskolla, vaikka ympäristöt eivät olekaan päivittyneet aivan yhtä näyttävästi kuin Definitive Editionin hahmomallit.
Titaanien käsien, miekkojen ja sisuskalujen kaltaisilla pelialueilla lähtee mielellään myös harhateille, kiitos jatkuvasti päätarinan rinnalla päivittyvän sivutehtävävirran. Kartalla paikasta toiseen siirtyminen tapahtuu lähestulkoon sormia napsauttamalla, mikä myös rohkaisee vanhoille alueille palaamista. Aikansa MMO-peleistä yksinpeliin sovelletut opit voivat silti ajoittain tuntua hieman vanhentuneilta, sillä puuduttavan tavaranhaun ja ainaisen taistelemisen kupeeseen kaipaisi edes tyydyttävämpää tarinallista antia.
Harmillisesti sama pätee myös Xenoblade Chroniclesin kiinnostavasti käyntiin lähtevään päätarinaan, jonka ote herpaantuu nopeasti yhdestä puusta veistettyihin hahmoihin ja tuskastuttavan ennalta arvattaviin juonenkäänteisiin. Shulkin myyttinen Monado-terä antaa sankarille jatkuvasti välähdyksiä tulevaisuudesta, minkä ympärille rakennetaan ontuen mysteereitä, tunnontuskia ja draamanvivahteita. Kiusallisen persoonaton ryhmädynamiikkakin perustuu lähinnä päivänselvien asioiden toistuvaan puntarointiin ja hahmojen koomisen yksiulotteisiin luonteenpiirteisiin. Vaikka pelimaailma pitää otteessaan, olisi hienoa, jos se tapahtuisi myös tarinan ja hahmojen ansiosta – eikä niistä huolimatta.
Taistelumekaniikka on varsin MMO-henkinen, sillä vapaasti liikutettava päähahmo hyökkää latautuvia Arts-erikoistaitoja lukuun ottamatta automatisoidusti kohdistettuun viholliseen. Hahmojen sijainneilla on merkittävä vaikutus hyökkäysten tehokkuuteen ja ryhmähyökkäysten lataamiseen, minkä lisäksi vain automatisoidut hyökkäykset kasvattavat hahmokeskeisten liikkeiden mittaria. Esimerkiksi Shulkin aina matkassa kulkeva Monado on alkuun ainoa mechoneja vahingoittava ase, mutta sankarin omilla liikkeillä tuhovoiman voi muun muassa hetkellisesti jakaa muiden hahmojen kanssa.
Useat viholliset vaativat juuri oikeat hyökkäysyhdistelmät kaatuakseen helposti, joten pelaajan on nopeasti opeteltava puhaltamaan yhteen hiileen eri hahmokokoonpanoilla. Monadon ennustustaitojen ansiosta pelaajat voivat nähdä taisteluiden aikana välähdyksiä tulevaisuudesta, mikä antaa aikaa tehdä vastatoimia ennen tappavia hyökkäyksiä. Taistelua syventäviä taktisia puolia tuodaan yhteenottoihin hiljakseen kertarysäyksen sijaan, ja sen ansiosta taisteluissa on sopivissa määrin uutta verta pitkin seikkailua.
Xenoblade Chronicles: Definitive Edition on epäilemättä pelin paras versio, jossa on yhä vuonna 2020 omanlainen vetovoimansa. Ehostukset ja lukuiset mainiot piirteet eivät silti peitä sitä tosiasiaa, ettei alkuperäinen seikkailu ole monilta osin vanhentunut erityisen arvokkaasti. Sen ajoittain varsin puurtava luonne yllätti, minkä lisäksi tarinallinen anti jätti kylmäksi pelin kulttiasemaan nähden. Se kelpaa silti mainiosti roolipelinälkään, ja etenkin vanhat fanit varmasti ottavat sen sekä uuden Future Connected -lisäkampanjan omakseen.