Hyvät, pahat ja viiksekkäät
Warhammer: The End Times – Vermintide on melkoinen nimihirviö, mutta samalla myös eräs viime vuoden iloisimmista yllätyksistä. Ruotsalaisen Fatsharkin rakkaudella tehtailema peli tarjoili haastavaa mutta todella toimivaa ja addiktiivista yhteistyötoimintaa neljälle pelaajalle. Nyt se tekee saman myös konsoleilla.
Tuho on tullut Warhammerin vanhaan maailmaan. Jo aikoja sitten ennustettu kaaoksen lopullinen marssi on alkanut, ja maailma palaa. Siinä sivussa kierot rottamiehet ovat toteuttaneet omat suunnitelmansa ja valloittaneet Übersreikin kaupungin. Kuin sattuman kautta tuhottuun kaupunkiin sattuu juuri silloin saapumaan viisi seikkailijaa, jotka tietenkin käyvät taistoon pahuuden voimia vastaan.
Näin kulkee Vermintide, joka on käytännössä kuin fantasia-aiheinen Left 4 Dead: neljä sankaria suorittaa erilaisia tehtäviä joko ihmisten tai tekoälyn komennuksessa. Jaloissa pyörii tuhansittain rottamiehiä omine lennokkaine aseineen ja ansoineen, ja kuolema odottaa jokaisen kulman takana. Voitto on mahdollinen vain tiiviin ja saumattoman yhteistyön kautta, mikä ei ole tietenkään helppoa.
Vermintide haastaa, mutta myös palkitsee. Tehtävien suorittamisesta jaetaan satunnaisia varusteita, joiden avulla sankareiden pelityyliä voi kustomoida haluamansa kaltaiseksi. Kääpiösoturilla on esimerkiksi oletusarvoisesti käytössään kilpi ja kirves varsijousella tuettuna. Niiden avulla kääpiö pystyy tehokkaasti pitämään rotat kauempana, mutta ei tee kamalasti vahinkoa. Niinpä voisi olla kiva idea heittää käyttöön vaikka haulikko ja kahden käden kirves.
Uudelleenpeluuarvoa on kerättävän saaliin ulkopuolellakin, sillä jälleen Left 4 Deadin tavoin taustalla häärii tekoälyn ohjaama pelinjohtaja, joka heittelee vastaan erilaisia haasteita juuri silloin, kun niitä vähiten kaipaisi.
Pelasin Vermintiden pc-versiota urakalla vajaa vuosi sitten, ja olen hyvillä mielin palannut sen pariin kevään ja kesän aikana julkaistujen lisäsisältöjen myötä. Pelattavuus ja sisältö ovat siis kunnossa, mutta
Vermintiden konsolikäännökset suoraan sanoen huolettivat ennakkoon. Peli on kehitetty Fatsharkin oman pelimoottorin varaan, ja pc-versio oli käsittämättömän raskas. Omalla kohtalaisen tehokkaalla tietokoneellani se pyöri vähän miten sattui ja kokemus jätti paljon toivomisen varaa.
Hieman yllättäen konsoliversiot pärjäävät jopa tietokonetta paremmin. Grafiikasta on ehkä karsittu pois ne kaikkein huikeimmat silmäkarkit ja ruudunpäivitysnopeus on lukittu 30:een, mutta sillä nopeudella Vermintide ainakin pyörii vakaasti. Peliohjain sopii myös erinomaisesti pelivälineeksi ja tarjoaa tarpeeksi tarkkuutta sniputteluun sekä tarpeeksi sujuvuutta muuhun pelailuun.
Konsoliversiot sisältävät myös suoraan levyllä kaiken pc-versioon julkaistun lisäsisällön eli käytännössä pari uutta karttaa ja vinon pinon uutta kerättävää.
Vermintide ei ole virheetön peli. Tiimikavereiden tekoäly on edelleen ongelmallinen, eikä se yksinkertaisesti edes osaa kaikkia pelin vaatimia mekanismeja. Niinpä se ei mitenkään korvaa oikeaa ihmispelaajaa, joten Vermintideä olisi syytä pelata verkossa. Liekö sitten syynä ollut PlayStation VR:n samaan aikaan tapahtunut julkaisu vai mikä, mutta peliseuraa tuntui PlayStation 4:llä löytyvän aika harvakseltaan.
Pelissä olisi muutakin pientä nipotettavaa, mutta kokonaisuus on silti aika selkeä: Vermintide on varsinkin hyvässä porukassa pelattuna oikein muikea yhteistyöpeli, ja ilahduttavasti konsoliversiot tuntuvat olevan myös laadukkaita. Viime vuoden iloisin yllätys yllätti siis taas iloisesti!