Vihaan sitä, kun pelintekijät kertovat optimoivansa vanhan pelin hyödyntämään uuden konsolin tehoja. Useimmiten se nimittäin jää vain puheeksi. The Godfather rakennettiin PlayStation 2:lle, ja tästä juontuvat ongelmat ovat selkeitä sekä pelimekaniikassa että grafiikassa. Päähahmot ovat komeita, mutta pelin grafiikka ei kestä syvempää tarkastelua. PS3-versio on kaikista pelaamistani versioista kuitenkin paras.

EA on kunnostautunut tärkeimmällä osa-alueella eli pelimekaniikan hiomisessa.
PS3-versiossa on aikaisempaa enemmän tehtäviä ja sen myötä vaihtelua, ajomallia on parannettu ja kaduilla on enemmän elämää. Aseiden valitsemista varten on uusi näppärä pikavalikko, ja pieniä parannuksia näkee siellä täällä. Paketti on kaikin puolin paljon paremmin kasassa. Tasaisempi ruudunpäivitys ja loistava piirtoetäisyys tekevät pelaamisesta mukavampaa.

Godfather tuo GTA-lajityyppiin monia hyviä ideoita. Pelihahmosta tulee pelin edetessä New Yorkin mafiakunkku, ja siltä pelaajastakin tuntuu, kun kaupunkia ottaa haltuun kirjaimellisesti liiketoimi kerrallaan. Se on aiempaa hauskempaa, sillä pelin edetessä voi saada Corleone-perheen sotilaita mukaan rinnalleen. Tämä tekee kilpailevien mafiaperheiden tukikohtien valtaamisesta helpompaa kuin ennen.

Lähdemateriaalin hyödyntämisessä EA epäonnistuu kuitenkin pahasti. Pelaajan tie risteää ensimmäisen Kummisetä-elokuvan tapahtumien kanssa, muttei mitenkään ikimuistoisesti.
Godfatheria on hauska pelata, mutta tapahtuminen sitominen elokuvaan on tehty heikosti.

7/10
Lisää luettavaa