Liikkuva linna madmaxailee ydinerämaassa
Hobitti matkasi sinne ja takaisin, yli vuorten, läpi metsäin. Lohikäärmeen kohdattuaan hän palasi kotiin iloisena, voileipälautastensa ääreen. Skyshine’s Bedlamissa sinä olet kuin tämä hobitti. Edessä vain on säteilevä ydinerämaa vihamielisine asukkaineen, eikä paluumatka ole menomatkaa iloisempi. Voileivistä ja herkuista ei kannata haaveilla.
Roguelike-seikkailujen noustua muodikkaiksi pelaajille on annettu aina vain vähemmän armoa. Permadeathistä on tullut lähes valtavirtaa, mutta ainakin se tarjoillaan visuaalisesti valtavan kauniissa paketissa. Niin myös Bedlamissa.
Ydintuho, säteilyerämaa, mutantteja ja kaikkea kauhiaa. Pelaajan hahmo Mekanisti matkaa ydinerämaan halki valtavalla liikkuvalla Dozer-linnakkeellaan. Se on kuin pieni kaupunki, jonka alla on renkaat ja aseina jopa taktisia ydinkärkiä. Tähtäimessä on myyttinen, huhuttu paratiisi erämaan tuolla puolen, jos vain polttoaine ja ruoka riittävät sinne saakka tai erämaan kauhut eivät nujerra matkalaisia. Entä avautuvatko utopian portit pakolaisille, jos he edes pääsevät sinne saakka?
Bedlam onkin tarina tulevaisuuden pakolaisista ja ydinaavikon kauhuista. Aavikko on jakautunut rykelmäksi puoli-itsenäisiä valtakuntia, joita asuttavat keskenäänkin vihamieliset mutantit, kyborgit, villiintyneet tekoälyt ja muut oudot. Kaikki tottelevat erämaan kuningasta, joka ei tykkää aavikolla vaeltavasta pakolaislinnakkeesta.
Bedlamin ytimessä on jatkuva valintojen tekeminen ja niukkojen resurssien managerointi seikkailun ja kohtaamisten lomassa. Minkä reitin valitset? Teetkö sivutehtäviä vai jyräätkö mahdollisimman nopeasti eteenpäin, ja keitä otat mukaan taisteluihin? Käytätkö löytämiäsi ydinparistoja Dozerin kehittämiseen vai varaatko ne taisteluissa käytettävien superaseiden ja apujen käyttämiseen?
Kaikkea on yleensä liian vähän, mutta etenkin aikaa. Mitä enemmän sivutehtävissä puuhailee, sitä parempia varusteita ja aseita todennäköisesti löytää ja sitä kokeneemmiksi porukan taistelijat kehittyvät, mutta sitä vihamielisemmäksi ja aggressiivisemmaksi ympäröivä maailma muuttuu.
Tämä kiirehtiminen lyökin matkantekoon väkevimmän leimansa. Ollako vaiko porhaltaa, siinä kysymys, jota korostaa matkanteon yksisuuntaisuus. Joka ikinen päätös on lopullinen, eikä edelliseen tallennukseen voi palata. Kun taistelu meni reisille, se meni. Kun hyökkäät erämaassa vaeltavan munkin kimppuun ja tämä räjäyttääkin itsensä ydinräjähteellä, niin kannattiko?
Siitä pääsemmekin pohjimmaisten kysymysten ääreen. Bedlamin tekijät ovat pelanneet osuutensa FTL: Faster Than Lightia, ja peli on tehty The Banner Sagan -moottorilla. Kahden loistavan roguelikehtävän seikkailun pohjalta ei kuitenkaan synny mestariteosta.
Bedlamin perusongelma on tavallaan toivottomuus. Jos kerran pääseekin paratiisiin, niin sittenpä palataankin takaisin hakemaan uutta ihmislastia. Jos jotenkin selviytyykin lopputaisteluun saakka, niin sinne matkaamisesta puuttuu FTL:n värikkyys ja palkitsevuus. Lisäksi Bedlam on tarkoitettu pelattavaksi kerta toisensa jälkeen, jotta aavikolle piilotetut salaisuudet löytyisivät myöhempiä pelikertoja piristämään. Uudelleenhinkkaaminen vain käy nopeasti itseään toistavaksi, sillä suurin osa erämaan tarinoista on nähty parissa pelikerrassa.
Ja se taisteleminen. Banner Sagan taistelut olivat kivoja, Bedlamin eivät niinkään. Oikeastaan peli olisi parempi, kun ne voisi ohittaa kokonaan. Vuoropohjainen mekaniikka turhauttaa enemmän kuin palkitsee.
Bedlam on pelinä huikean kaunis pikselitaideteos, joka ei kuitenkaan osu pelillisesti maaliinsa. Matkanteosta ydinerämaan halki puuttuu tunnetta ja syvyyttä, jopa motivaatiota. Seikkailun antimiin puutuu jo parissa päivässä. Jos inspiraatiota kerran piti hakea XCOMista, FTL:stä ja Wastelandistä, niin olisi nyt edes kopioitu enemmän. Nyt sinänsä omaperäinen ja viehättävä tarina sekä näkökulma hautautuvat sisällön niukkuuden ja mälsän taistelun alle. Modeja odotellessa.