Tää auto sanoo pruum pruum
Aina uuden Skylandersin ilmestyessä tiedän jo etukäteen, mitä siitä sanon: hyvä peli, mutta kalliiksi tulee. Tällä kertaa kaikki on toisin. Anteeksi, ei ole. Minä valehtelin. Hyvä peli, mutta kalliiksi tulee.
Skylanderit eli taikaportaalin kautta peliin huljahtavat lelut ovat leluina loppujen lopuksi aika rajoittuneita. Niissä ei ole edes liikkuvia osia. Uusi SuperChargers keskittyy ajoneuvoihin, jotka ovatkin astetta lelumaisempia. Autoilla on pyörät, ja lentokoneilla ja sukellusveneillä voi huitoa ympäriinsä suhisevien äänien kera. Nelivuotiaani totesi tämän todeksi.
Skylandsin taivaalla on myös tavallista synkempiä sävyjä, kun vakioroisto Kaos kehittää uuden, keskivertoa ilkeämmän juonen. Tällä kertaa tarkoituksena on syödä taivasmaalaisten lentävät kotisaaret jättimäiseltä robottipäältä näyttävän moolokin kitaan. Se näyttää himskatin pelottavalta, joten skylanderien on pakko kutsua apuun superchargerit eli ajopelien tuunausta harrastavat leluhahmot.
Skylanders-sarja on surullisen kuuluisa siitä, että yhden pelin täysi läpäiseminen vaatii hehtolitran verran muovisia ukkoja. Aivan niin synkäksi ei mene tällä kertaa, sillä liki kaiken oleellisen saa pelattua omistamalla kolme eri ajoneuvoa. Maa-ajoneuvo tulee peruspaketissa, joten ostettavaksi jäävät lentskari ja sukellusvene. Toki lisäpuuhana tarjotaan kenttiä, jossa alla täytyy olla tietyn elementin ja kulkuneuvoluokan yhdistelmä. Sanoinko jo, että kalliiksi tulee? Superchargerit itse jäävät sivuosaan, sillä ne mahdollistavat vain alusten ulkonäön säätämisen lennosta, kun hahmon elementti mätsää menopelin vastaavaan.
”Tekemisen määrä ja laatu ovat yksinkertaisesti taas kohdallaan.”
Pääpeli on edelleen skidien diabloa, jossa mätkitään iloisesti peikkoja ja muuta joutoväkeä. Talsimisen seassa on kevyttä tasohyppelyä ja kevyttä mutta loogista pulmanratkontaa. Pakollisia ovat ajo-osuudet, joissa kaahataan pomon perässä tai avataan kenttien osia. Se voi muistuttaa kentästä riippuen Mario Kartia tai areenahenkistä taisteluautoilua, kun taas sukellusveneissä joudutaan usein sivulta kuvattuihin tutkimuskenttiin tai Wave Race -rälläykseen ja lentokoneissa putkiräiskeeseen sekä vapaaseen lentelyyn. Kaksinpelitilassa toinen skylander hypähtää ajoneuvon rattiin ja toinen tykin puikkoihin, jolloin apuampuja helpottaa erityisesti pomotaisteluja. Jos autoilu innostaa todella, tarjolla on myös puhdasta Mario Kart -henkistä kisailua, jossa ei siinäkään ole mitään vikaa.
Vaikka tämä on ostoshulluuden ylistyslaulua ja lastenpeliä, SuperChargersin kenttäsuunnittelun laatu ja mielikuvitus yllättävät kerta toisensa perään. Tasot ovat joko tyylikkäitä tai kekseliäitä ja välillä molempia. Mielikuvitus ei ole uskottavien indiepelien yksinoikeus, vaikka niin onkin välillä helppo kuvitella. Leluhahmot syöksyvät yhtenä hetkenä zeppeliinitaisteluun kilometrien mittaisen lohikäärmeen selässä tai hypähtävät seuraavana 2D-hyppelyyn satukirjan tarinaan. Pelattavuus vaihtelee sen verran, että vanhempikaan pelaaja ei pääse kyllästymään.
Skylanderien kanssa olisi helppo tulla todella kyyniseksi, mutta tekemisen määrä ja laatu ovat yksinkertaisesti taas kohdallaan. Pelisarja on myös jo sen verran vakiintunut, että enää ei tarvitse luottaa taukki-Flynnin läppiin, jotka tuovat mieleen erään Jar Jar Binksin. Skylanders-maailmalla on omat lainalaisuutensa, historiansa ja vakiokasvonsa – esimerkiksi Skylanders-akatemian johtaja viihdyttää sotahullulla asenteellaan. Jo ennestään pätevä grafiikkakin on taas piirun verran nätimpää.
Vain yhtä toivoisin. Kunpa Skylanders ei vain saisi minua pelkäämään joka kerta, kun jälkikasvu kulkee marketissa leluhyllyn ohi. Hyvä peli, mutta kalliiksi tulee.
8/10
Armottoman lelunmyyntikoneiston takana piileskelee taas oikeasti hyvä nuorten toimintaseikkailu.
Janne Pyykkönen