Tekijä: Grasshopper Manufacture, Digital Reality
Julkaisija: Microsoft Studios
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360
Moninpeli: Ei
Samalla koneella: Ei
Verkossa: Ei
On vaikea uskoa, että Sine Moran kuviteltiin missään vaiheessa menestyvän Live Arcadessa. Grasshopperin ja Digital Realityn yhteistyön tuloksena syntyi nimittäin perinteinen räiskintäpeli eli ”shmuppi”, jonka eläinmäiset hahmot turisevat unkariksi. Niin epäkaupallinen kuin konsepti onkin, ei sen menestys jää laadusta kiinni.
Shmuppien tavallisena tavoitteena on selvitä mahdottomista luotihelveteistä ja takoa ennätyspisteitä. Tämä pätee myös Sine Moraan, jonka tarinaa ei yritetä tunkea väkisin kurkusta alas, vaan sitä ripotellaan lähinnä tasojen välillä tekstin ja puheen avulla. Toteutus tekee juonen seuraamisesta työlästä, mutta vastapainoksi tarina sisältää poikkeuksellisia piirteitä, jotka puuttuvat korkeamman profiilin julkaisuista.
Sine Moran dieselpunk-tyyliä mukailevassa maailmassa taistelut käydään lentokoneilla. Tomcruisemaisen kiiltokuvapojan sijaan pääroolissa suihkii esimerkiksi kirjaimellisen härkämäinen Ronotra Koss. Entinen lentäjä-ässä ja nykyinen päätoiminen juoppo pyrkii kostamaan poikansa kuoleman, vaikkapa sitten hyväksikäyttämällä raiskattua tyttöparkaa. Taivaalla, luolissa ja meressä lentävät myös vastarintataistelijat, jotka puolestaan haluavat selvittää ja kostaa orjuutetun kansakuntansa kohtalon.
Pelattavuutensa puolesta Sine Mora noudattelee totuttua linjaa muutamilla lisäyksillä, jotka tekevät toiminnasta mielenkiintoista ja helpommin lähestyttävää. Ruutu täyttyy usein ammuksista ja jättimäisistä tasopomoista, joiden seassa luovimista helpottaa kyky hidastaa aikaa. Pelaajalla ei myöskään ole varsinaista terveyspalkkia, vaan ruudun ylälaidan laskuriin kerätään aikaa tuhoamalla vihulaisia sekä hamstraamalla niiden jättämiä bonuksia. Osumista rankaistaan nakertamalla pois ylimääräisiä sekunteja. Kun laskuri iskee nollaan, alus räjähtää ja palataan tallennuspisteeseen.
Shmupit ovat pääasiassa vihkiytyneiden harrastajien viihdettä. Sine Morassa nyyppiä houkutellaan tarinan pariin vaikeustasolla, jonka ansiosta pelin läpäisee helpohkosti muutamassa tunnissa. Haaste- ja pistetilojen puolella vaikeus iskee kuitenkin kasvoille kuin se kuuluisa märkä rätti. Lajityypin ystäville niissä piisaa tekemistä riittämiin, kun aluksen kykyihinkin saa vaikuttaa. Muut voivat tyytyä arvostamaan pelin miellyttävän tarkkaa ohjausta ja poikkeuksellisen näyttävää ulkoasua.
Jos vaikeustasokuilua olisi saatu kurottua vielä aavistuksen enemmän umpeen, olisi untuvikoillakin varaa jäädä peliin koukkuun. Nyt laadukas ja mielenkiintoinen peli jää harvempien herkuksi.