Shin Megami Tensei V -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden tammikuun numerossa 229. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Maailmanlopun jumalat
Japanilaiskehittäjä Atlusin Persona-pelit ovat onnistuneet löytämään vakaan jalansijan länsimaista, mutta sen poikinut emosarja Shin Megami Tensei on yhä hämärämpi tapaus monille. Tovin aikaa odotetun Shin Megami Tensei V:n myötä tilanne on onneksi muuttumaan päin, eikä pelkästään Personan menestyksen siivellä. Switch-roolipeli on saanut mukavasti hehkutusta – ja aivan syystä.
Yhteisestä perimästä huolimatta Shin Megami Tensei V on varsin erilainen peli kuin tuoreimmat Personat. Lukuisten keskustelujen ja normaalin arkielämän kanssa tasapainottelun sijaan Shin Megami Tensei -pääpelit painottavat suoraviivaista luolastoseikkailua. Viidennessä osassa luolastoseikkailun perusteet määritetään uusiksi, sillä tiukasti rajatut putkimaiset kentät ovat enää melkein muisto vain ja tilalla ovat vapaaseen tutkiskeluun kutsuvat avarat pelialueet.
Avoimen maailman peliksi uutukaista ei voi kutsua, mutta hengeltään postapokalyptinen ja demonien täyttämä Tokio ei ole kaukana siitä. Uusi tyyli antaa enemmän valinnanvaraa lähestyä viholliskohtaamisia, jotka eivät ole enää satunnaisia vaan näkyvät suoraan pelikentällä. Tämä tekee maailman tutkimisesta rennompaa, sillä paikasta toiseen voi matkata oman maun mukaan. Alueet eivät ole genressään kaikkein eloisimpia tai monipuolisimpia aktiviteeteillaan, mutta niitä koluaa silti läpi ilolla pelihahmon ripeän liikkumisen ja korkeuseroja hyödyntävän kenttäsuunnittelun ansiosta.
Keskitetympiä luolastoja tulee silti välillä ikävä, eivätkä pelialueet juuri hurmaa visuaalisella vaihtelulla. Teknisellä puolella peli kärsii lisäksi sumeudesta ja laahaavasta ruudunpäivityksestä, jotka vaativat alkuun totuttelua. Shin Megami Tensei V ei kuitenkaan kaadu ongelmiin, sillä niitä paikataan mukaansatempaavalla taistelujärjestelmällä.
Vuoropohjainen kamppaileminen nojaa vahvasti sarjan perinteisiin, eli merkittävässä osassa ovat hahmojen heikkoudet ja tarjolla olevien vuoromäärien manipulointi. Oma taistelujoukko rakennetaan edelleen vastaan tulevia demoneja ja muita henkiotuksia värväämällä. Liittolaisten erikoisominaisuuksien hienosäätäminen on entistä monipuolisempaa, jolloin suosikkidemoniensa käyttämisestä ei tarvitse luopua enää niin helposti uusien ja vahvempien yksilöiden takia. Demoneista on ylipäänsä saatu yksilöllisempiä tuoreilla erikoishyökkäyksillä. Myös sivuaktiviteettien tekoon rohkaisevat Miracle-taidot antavat paremmat työkalut muovata taistelujen kulkua omien mieltymysten mukaan.
Monipuolisempi ja mukautuvampi lähestymistapa ei tarkoita, että peli olisi helppo. Erityisesti pomotaistelut ajavat toistuvasti miettimään uusiksi omaa taistelukokoonpanoa, sillä aiemmin toimivaksi osoittautunut iskujoukko saattaa olla helisemässä jo seuraavassa suuressa kohtaamisessa. Olisikin jopa harmi, jos oman ryhmän jatkuvaan paranteluun ei rohkaistaisi, sillä se on jännittävää ja antoisaa puuhaa.
Shin Megami Tensei V ei toki ole täysin vailla tarinaa, vaan tarjolla on jälleen järjestyksen ja kaaoksen välisen olemassaolon pohdiskelua harmageddonin keskelle ajautuneessa Japanissa. Juoni ei kuitenkaan nouse pelaamisen edelle, vaan se toimii ison osan ajasta pikemminkin kiehtovana tunnelmanrakentajana kuin ensisijaisena houkuttimena etenemiselle.
Shin Megami Tensei V on noin 30 vuotta vanhalle roolipelisarjalle merkittävä uusi askel, joka on tunnistettavissa silti ennen kaikkea juuri sarjansa peliksi. Siinä ei kurotella Persona-sisarpelien yltämiin korkeuksiin omalaatuisuudessa ja kunnianhimossa, vaan keskitytään omiin ja tuttuihin vahvuuksiin pääasiallisesti toimivin tavoin.