Return to Monkey Island -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun numerossa 238. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Salaisuuksien keskipisteessä
Kun Monkey Islandin luoja Ron Gilbert ja suunnittelija Dave Grossman paljastivat palaavansa 30 vuoden jälkeen klassisen luomuksensa ohjaksiin, ilmassa oli aitoa innostusta, jännitystä ja pelonsekaista huolta. Lukuisat kehittäjät ovat jo jatkaneet liemestä toiseen pulikoivan merirosvotohelo Guybrush Threepwoodin tarinaa senkin jälkeen, kun Gilbert päätti oman taipaleensa Monkey Island 2: LeChuck’s Revengeen ja sen yhteen pelihistorian tulkinnanvaraisimpaan cliffhanger-lopetukseen. Vaikka alkuperäisen pelikaksikon auki jääneisiin mysteereihin on myöhemmissä peleissä sepitetty omat tulkintansa, alkuperäisestä kurssista seilattiin sen verran selkeästi omille vesille niin tunnelman, tyylin kuin huumorinkin osalta, että Gilbertin visio jatkosta on aina joissain määrin kutkuttanut fanikunnan kollektiivista tietoisuutta.
Tältä osin Gilbertin uunituoreeseen Return to Monkey Islandiin on ladattu omallakin kohdalla kenties jopa kohtuuttomat odotukset. Monimutkaisen taustahistorian takia sarjaan perehtymättömille on silti selvennettävä, että vaahtoavasta suustani huolimatta Monkey Islandin takana ei suinkaan ole haudanvakavaa mytologiaa. Kyse on yleensä kepeästä huumoripitoisesta aarrejahdista, jossa tekijöiden rakkaus merirosvoihin on vuosien varrella yhdistynyt nokkelien sutkautusten ja visaisten pulmien ohella muun muassa sylkemiskisoihin ja herjausmiekkailuun.
Vaikka Return to Monkey Island palaa joiltain osin vanhojen tarinalankojen äärelle, se ei varsinaisesti ole monien povaama vaihtoehtoinen kolmas osa, joka palaa historian hämäristä jyräämään muiden pelien tapahtumat. Päinvastoin. Omiakin tulkintoja tehdään, mutta kaksiulotteisten seikkailunaksuttelujen tyyliin palaava seuraaja huomioi sopivissa määrin sarjan muut pelit, sillä Elainen ja Stanin sekä muiden ensimmäisistä peleistä tuttujen hahmojen lisäksi esimerkiksi tuoreempien pelien suosikkikallo Murray on vahvasti mukana kuvioissa.
Return to Monkey Island onkin siitä poikkeuksellinen tapaus, että kaiken tämän jälkeenkin se onnistuu tekemään kunniaa kahden ensimmäisen osan lisäksi koko pelisarjalle – ja toimii myös yllättävän itsenäisesti ilman aiempaa tuntemusta sarjan vaiheista. Samalla se modernisoi klassista seikkailupelikaavaa mukaansatempaavaksi ja otteessaan pitäväksi seikkailuksi.
Vanhalle kunnon Mêlée-saarelle palannut Guybrush haikailee kunnianpäiviensä perään ja pyrkii viimein löytämään apinasaaren turhankin hyvin säilyneen salaisuuden. Ikävä kyllä tuttu riitapukari, kummitus/zombi/demoni/ merirosvokapteeni LeChuck, on askeleen edellä ja saanut salaisuudelle johtavan kartan mätäneviin kätösiinsä. Vanha vihtahousu kokoaakin parhaillaan miehistöä uudelle matkalle apinasaaren kaukaisille kareille, joten seurauksista viisveisaamattomalle sankarillemme tulee hoppu ehtiä apajille ensimmäisenä. Apua ei kuitenkaan heru helpolla, sillä saaren merirosvojohtajistossa on tapahtunut vallanvaihto epäsuotuisampaan suuntaan. Kuten tapana, ainoa etenemiskeino on improvisointi.
Guybrushin ensimmäinen tehtävä onkin päästä jälleen matkaan tutulta saarelta, mikä vaatii paikkojen huolellista koluamista, saaren asukkien jututtamista ja oikeiden tarvikkeiden löytämistä pulmatilanteisiin. Matka alkaa melko simppelinä ja suoraviivaisena, mutta se muuttuu askel askeleelta hieman avarammaksi ja monisyisemmäksi, kun tapahtumat pulmineen levittävät lopulta lonkeroitaan synkeän Terror Islandin ja jäätävän Brr Mudan kaltaisille uusille saarille.
Huvittavat tapahtumat ja nokkela dialogi pitävät naksuttelun virkeänä, ja Gilbertin edellisosien tapaan ilmassa on jälleen viehättävän outoa ja epämääräistä mysteerin tuntua. Pakkomielle alkuperäiseen salaisuuteen toimii ajavana ja kaiken oikeuttavana voimana niin Guybrushille kuin pelaajalle itselleen.
Return to Monkey Island sujuvoittaa hämmentävän onnistuneesti klassista osoita ja klikkaa -kaavaa pelillisesti ja rakenteellisesti. Ympäristön kiinnostavat kohteet ovat tutkittavissa yhdellä näpäytyksellä, minkä jälkeen ne usein ovat joko jatkotutkittavissa tai kerättävissä talteen. Tervetulleena lisänä mukana on lista työn alla olevista askareista ja mahdollisuus korostaa oleellisia esineitä, minkä lisäksi paikasta toiseen päästään liikkumaan entistä juohevammin pikanäppäimillä ja kartoilla, jotka sisältävät kiintopisteitä aiempaa kattavammin. Toimivan käyttöliittymän ja etenemisen ansiosta pelaajat voivatkin keskittää voimavaransa nimenomaan käsillä olevien pelitilanteiden pohtimiseen edestakaisen ravaamisen ja alueiden pikselintarkan nuohoamisen sijaan.
Pulmien luonne itsessään on suurimmilta osin tuttua oikeiden esineiden käyttämistä oikeissa tilanteissa tai lisätietojen tonkimista joko hahmoilta tai ympäristöstä. Tältä osin pelin rytmitys ja pulmien logiikka toimivat erinomaisesti, sillä tarinan kulloisenkin luvun alussa jokaisella avoinna olevalla pelialueella on riittävissä määrin puntaroitavaa. Palaset tuntuvat loksahtavan pääkopassa paikoilleen luontevilta tuntuvin askelin, vaikka jokuset dialogipätkän saivatkin muutamassa tapauksessa luulemaan epäolennaista asiaa osaksi käsillä olevaa ongelmaa. Myös toistuvia ratkaisuja on aavistuksen verran, mutta leijonanosa Return to Monkey Islandista on silkkaa seikkailupelitimanttia.
Aloittelijoille on tarpeen vaatiessa mukana helpompi ja mutkia rankalla kädellä suoriksi vetävä vaikeustaso, jota ei rehellisyyden nimissä voi suositella oikeastaan kenellekään. Vaikeampi päävaikeustaso on käytännössä perusluokkaa lajityypin peleille, eikä huolta jumiutumisestakaan ole. Mukana on nimittäin omaan pelitilanteeseen räätälöity vinkkikirja, joka vieläpä antaa asteittaisia vihjeitä kuhunkin pulmaan ennen lopullisen ratkaisun paljastamista. Oma vinkkini turhauttavassa pattitilanteessa on kuitenkin pitää taukoa ja antaa levänneiden aivojen ratkaista tilanne seuraavalla pelikerralla, sillä oivaltamisen ilo on aina tuhat kertaa tyydyttävämpää.
Kokonaisuuden kruunaavat nostalginen musiikki, juuri oikealla tavalla kujeileva ääninäyttely ja jopa omaperäinen ulkoasu, joka ensisilmäyksellä nostatti kulmakarvoja itselläkin. Return to Monkey Island näyttää liikkeessä ja pelatessa hetki hetkeltä yhä lumoavammalta, mistä pitävät huolen ilmeikkäät hahmot ja mielikuvitukselliset ympäristöt. Yleisilmeen yksityiskohdat ja värimaailma tavoittavat ensimmäisten seikkailujen tyylin – siinä muut seikkailut eivät koskaan onnistuneet.
Return to Monkey Islandin läpipeluun jälkeen pinnalla on samoja tuntemuksia kuin pelin paljastuksen yhteydessä. Ei kenties pelonsekaista huolta, mutta jonkin verran hämmennystä ja senkin edestä aitoa innostusta. Gilbertin ja Grossmanin luoma mysteeri pitää otteessaan loppumetreille asti, ja kaksikon edellispelien tapaan tarinalliset ratkaisut herättävät satavarmasti roppakaupalla keskustelua vuosiksi eteenpäin. Sillä kuten aina, pitkään säilyneiden salaisuuksien paljastaminen on kaksiteräinen miekka. Sivaltaapa se miten syvästi tahansa, ainakin se tapahtuu sarjansa legendaarisimpien osien veroisessa seikkailussa.