Praey for the Gods -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden helmikuun numerossa 230. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Hönkäys kolossin varjosta
Kolmihenkisen No Matter Studiosin Praey for the Gods on kunnianhimoinen projekti, joka ammentaa tunnelmaa Shadow of the Colossuksen eeppisistä pomotaisteluista. Avoimessa maailmassa liikkumiseen ja selviytymismekaniikkoihin on taas lainailtu ilmiselvästi mestarillista Breath of the Wildia. Esikuvat ovat kunnossa ja konsepti tuntuu toimivalta, mutta valitettavasti lupaavan kolossipelin toteutus natisee jättimäisistä varpaista karvaisiin nenäonkaloihin.
Triviana mainittakoon, että Praey for the Godsin nimen sanaleikki on perujaan hävitystä tavaramerkkikiistasta Prey-pelin julkaisseen Zenimaxin kanssa. Epätavallinen kirjoitusasu alleviivaa hyvin pelin ohuenohutta taustatarinaa, jossa aiemmin palvotut jumalolennot ovat panneet ihmiskunnan niin ahtaalle, että entiset palvojat ja uhrit nousevat vastarintaan.
Jumalten kotikontujen luminen ja jylhän arktinen maasto kutsuu tutkimaan, mutta helposti navigoitavasta avoimesta maastosta ei ole kyse. Päähahmo jaksaa kyllä kiipeillä ja juosta suurimmaksi osaksi pystysuorien seinämien jaksottamissa ympäristöissä, kunhan kestävyysmittarissa riittää puhtia. Yksi tärkeimmistä kerättävistä resursseista ovatkin pikkuruiset toteemit, joilla kestävyyttä parannetaan kolmen kappaleen sarjoissa.
Aloitan voivotteluni liikkumisesta, joka on jalan suoritettavana turhan hidasta ja monotonista. Kylmässä ulkoilmassa kangistuva päähenkilö väsähtää muutaman sekunnin juoksentelusta, minkä jälkeen jäädään odottamaan kestävyyspalkin palautumista. Jatkuva ruokahuolto ja lämmittely ovat nekin alun kokeilun jälkeen pikemminkin väkinäinen askare kuin tärkeältä tuntuva osa seikkailua. Liitovarjon ja vaijeripyssyn käyttäminen on järkevin tapa liikkua, mutta nekin kuluttavat kestävyyttä epäreilun paljon.
Hahmo kartuttaa nälkä- ja vilumittareita kulkiessaan hyisessä maastossa, joten paras tapa pitää seikkailija iskussa on nauttia tasaisin väliajoin leirinuotion lämmössä valmistettua ruokaa. Resurssit varusteiden parantamiseen, ruokiin ja leirin pitämiseen kerätään maastosta aivan turhan verkkaiseen tahtiin. Vaikeustasoa voi säätää poistamalla selviytymismekaniikat pois käytöstä, mutta se poistaa painoarvon kaikelta pelin sisällöltä pomotaisteluita lukuun ottamatta.
Koko seikkailun suola on kahdeksan massiivisen jumaluuden kohtaaminen taistelukentällä. Skandinaavisen mytologian tyyliin toteutetut kamaluudet ovat erityisesti lentävien edustajiensa osalta mieleenpainuvia. Jokaisella pomolla on höyhen- tai karvapeite, jota pitkin pääsee kiipeilemään – jälleen kerran turhan hitaasti.
Jumaluudet kukistetaan paukuttamalla metallisia lukkoja, joiden kahvoissa sankaritar roikkuu räsynukkemaisesti kiinni. Voittava resepti on päästä ensin hirvityksen selkään, löytää mekanismi, roikkua mukana rimpuilussa ja sitten ottaa välillä happea seisoskelemalla turvallisessa paikassa. Otusten ennalta-arvattavuus latistaa vaaran tuntua ja tekee monesta eeppisestä koitoksesta tylsää kyttäämistä.
Kolossien rakenne tuntuu olevan huteraa luokka teknisenkin toteutuksen puolesta, sillä niiden karvoituksessa kapuaminen tuntuu usein töksähtelevän tarpeettomasti. Lisäksi urhea sankarittareni putosi usein pomojen sisälle erityisesti silloin, kun ne yrittivät rimpuilla eroon kiipeilevästä tuholaisestaan. Valtavien raajojen huitaisut ja tömähdykset paineaaltoineen vaikuttavat päähenkilön tasapainoon ja osumapisteisiin täysin sattumanvaraisesti.
Praey for the Gods on harmillisen vajavainen teos, johon on koottu paljon hienoja ideoita. Massiiviset pomovastukset ja pakkopullalta maistuvat selviytymismekaniikat on naitettu yhteen varsin kehnosti, eikä peli onnistu vakuuttamaan teknisestikään.