Monster Rancher 1 & 2 DX -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 228. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Torahampaita ja sirkushuveja
Kaikki muistavat Pokémonin, Digimonin ja Tamagotchit, mutta mitä kävikään Tecmon Monster Rancherille? Ysärin taskuhirviöbuumin pahnanpohjimmainen myi Japanissa kyllä kohtalaisesti, mutta Eurooppaan asti sarjan ensimmäistä osaa ei edes saatu. Vaikka tilanne korjattiin jatko-osan myötä, mörönkoulutussimulaattori ei saavuttanut täällä koskaan samanlaista suursuosiota kuin kilpailijansa. Sen tuoreimmastakin tulemisesta alkaa olla jo kymmenisen vuotta aikaa.
Siksipä tulikin tietynlaisena yllätyksenä, kun sarjan kahden ensimmäisen osan kerrottiin palaavan valokeilaan remontoidussa DX-paketissa. Hyvin kevyellä otteella modernisoitu kokonaisuus sisältää pikakelauksen ja lisätallennuspaikkojen kaltaisia pieniä elämänlaadullisia parannuksia mutta myös uusia hirviöitä ja taistelutiloja.
Varsinaiseksi uusioversioksi Monster Rancher 1 & 2 DX:ää ei kuitenkaan kannata erehtyä luulemaan. Pelien grafiikkaan ei ole juuri koskettu, vaan ne hehkuvat autenttista 90-luvun polygoniglamouria. Esteettiset viat voi sentään kuitata nostalgia-arvolla, mutta suurempi pettymys on alustakäännöksen tekninen taso. Esimerkiksi testiin päätyneen pc-version ohjausjärjestelmä on napattu sen kummempia soveltamatta pelien muutaman vuoden takaisesta mobiiliversiosta, minkä vuoksi hiirellä kliksuttelu on uskomattoman vaivalloista. Kahdelle peukalolle suunnitellut painikkeet eivät yksinkertaisesti toimi tietokoneen ruudulla, ja ratkaisu tuntuu ja näyttää halvalta.
Aika ei ole ollut turhan armollinen Monster Ranchereille. Ne eivät tosiaankaan ole pokémonmaisia seikkailupelejä, vaan hirviöiden koulutus on puhtaasti valikkopohjaista, moitteetonta ajanhallintaa ja suunnittelukykyä painottavaa tilastojen tuijottelua. Mekaniikkoihin ei perehdytetä millään tavalla, joten järjestelmän hienouksien opettelu tapahtuu joko yrityksen ja erehdyksen kautta tai läpipeluuopas kourassa. Treeniurakan kulminaatiopiste, gladiaattorimaiset hirviöturnaukset, ovat ummikolle opetusosioiden puutteessa niin uskomatonta hepreaa, että peli on aluksi helpompi kytkeä tarjotulle automaattivaihteelle.
Jos hankalan alun harmaan kiven läpi malttaa kuitenkin puskea, saattaa koulutuskärpänen puraista. Koska kaiken käyttökelpoisen tiedon eteen joutuu näkemään vaivaa, sitä huomaa itse kasvavansa kouluttajana samaan tahtiin kuin hirviöt ruudulla. Taisteluvoitotkin alkavat tuntua aidosti ansaituilta, kun niihin oppii valmistautumaan huolella. Lisäksi kasvatteihinsa kiintyy aidosti, ja niiden kivun, väsymyksen ja vääjäämättömän menetyksen todella tuntee nahoissaan.
Sarjaa täysin tuntemattomalle pelaajalle puolivillaista uusintajulkaisua on silti hankala suositella varauksetta, mutta Monster Ranchereita pari vuosikymmentä sitten tahkonneille DX-kokoelma saattaa tarjota hyvinkin hauskan pikku aikamatkan menneisyyteen. On harmillista, ettei lopputuloksen eteen ole nähty julkaisijan leirissä enempää vaivaa, mutta on kai silti aina hatunnoston arvoinen kulttuuriteko tuoda historian nielemiä pelejä takaisin suuren yleisön saataville.