Tekijä: Sega Japan
Julkaisija: Nintendo/Sega
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Wii (testattu), 3DS
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 2–4
Tiukkaan pelihyllyn pisin pelin nimi -taistoon tunkee viiksekkään nokkansa myös Nintendon putkimies Segan pirisiili kumppaninaan. Parivaljakko päättää mainostaa tulevia Lontoon olympiakisoja kepeästi yli puoli vuotta ennen kekkereiden alkamista. Hyvä näin, sillä olympialaisethan ovat markkinoinnista ja sponsoroinnista vapaat kisat, joissa vain suorituksilla on väliä.
Niin, ja edelliset Marion ja Sonicin olympiapelit ovat myyneet yhteensä liki 19 miljoonaa kappaletta. Siinäkin on toki syytä kerrakseen.
Altius
Lajeja on kokonaista 31 kappaletta, ja niiden pelimekaniikka vaihtelee kiitettävän paljon. Valitettavasti niin tekee myös minipelien eli lajien taso. Esimerkiksi ammunta toimii hienosti, ja tähtäily Wiin ohjaimella on sopivan tarkkaa ja helppoa puuhaa samaan aikaan. Myös ratsastus oli yllättävän hauskaa, ja kun pelaaja pitää Wiin ohjaimia edessään kuin oikeita suitsia, sitä huomaa väkisinkin koukistavan polviaan kuin olisi hevosen selässä. Pöljää, mutta toimivaa.
Pohjanoteerauksen vetävät miekkailu ja jalkapallo. Miekkailussa pärjää parhaiten puhkomalla ilmaa ohjaimella – ohjekirja höpöttää jostain muistakin pelityyleistä, mutta ne kannattaa unohtaa. Jalkapallossa pelataan nelihenkisin joukkuein, ja valittavana on vanhoja tuttuja Nintendon ja Segan pelihahmoja. Valitettavasti itse pelaaminen on silkkaa nappuloiden hakkaamista.
Lisäksi pelissä on mukana fantasialajeja, joissa hypitään milloin pilvissä, milloin avaruudessa. Näillä minipeleillä on selvästi tavoiteltu hieman tasoloikkamaisempaa pelikokemusta, mutta metsään mennään: yksin niitä ei jaksa pelata lainkaan, ja ystävienkin kanssa niitä vain testaa nopeasti, kunnes siirtyy saman tien perinteisempiin lajeihin.
Mukana pelissä on myös London Party -pelitila, jossa seikkaillaan Lontoon kaduilla ja suoritetaan erilaisia pikkutehtäviä muiden pelihahmojen kanssa. Välillä lasketaan, paljonko ruudulla on liikkuvia otuksia, välillä taas ravataan pitkin katuja ja väistellään busseja. Hyvistä suorituksista saa sitten tarroja tarrakirjaansa, ja nopeimmin leikekirjansa täyteen tarroittanut voittaa kisan.
Fortius
Vaikka joissakin lajeissa on jopa vähän haastetta, voittaa tekoälyä vastaan pelatessaan lajit yleensä ensimmäisellä yrityksellä, mikä syö terää yksinpelikokemukselta. Urheilupeleistä puhuessaan tuntee aina toistavansa itseään ja sanomisiaan, mutta niin se vain on: ei näitä ole yksinpeleiksi tarkoitettu.
Marion ja Sonicin Lontoon-seikkailut sentään yrittävät, sillä pelaaja kerää yksittäisten lajien voitoista raaputusarpoja, joista voi voittaa vaikkapa uusia musiikkeja peliin – kivaa, ja keräilynhimoisille palkitsevaa. Sen suurempia muutoksia peliin ei ole kuitenkaan parin vuoden aikana tullut, ja lajivalikoimakin on pysynyt melko samana jo Pekingin ajoista lähtien. Ilman tuttuja hahmoja peliä jaksaisi pelata huomattavasti vähemmän.